PROFEETALLISIA SANOJA SEURAKUNNALLEMME 2

Jaoin viime viestissä joitain viime kuukausina kokemiani Jumalan sanoja meidän kaupungillemme. Tässä viestissä jaan muutamia selvästi kokemiani sanoja lisää.

Olen puhunut siitä kuinka herätystä odottaessamme odotamme ikään kuin tammimetsää, mutta Jumala antaa meille tammenterhoja testataksensa kuinka paljon todella haluamme herätystä. Niissä meillä on jo kaipaamamme herätys, mutta meidän pitää ensin hoitaa noita terhoja kärsivällisesti ja hellästi sekä suojella maailman tuholaisilta. Jos nän teemme, ajan myötä saamme nähdä sankan vanhurskauden tammien metsän kasvavan Kotkan maassa (Jes.59-61).

Erityisesti ja moneen otteeseen olen kokenut kuinka alueen kärsivät ovat erityisesti Jumalan sydämellä. Siksi on ilo huomata, että työmme tavoittaa tällä hetkellä monia vaikeista taustoista tulevia lapsia ja nuoria sekä leipäkirkon kautta myös vanhempaa väkeä. Nämä ovat Jumalan sydämellä ja vaikka joskus voi olla vaikea uskoa, heihin on kätketty herätys. He ovat meille uskottuja terhoja joista voi kasvaa suuri ja sankka metsä.

Jumala on myös näyttänyt minulle nuo vahvat kahleet jotka ovat tämän kaupungin yllä, mutta jotka ovat murenemassa rukouksen ja meidän todistuksemme voimasta. Olemme joiltain kohden Jumalan edessä kuten Filadelfian seurakunta muinoin (Ilm.3). Hän näkee, että voimamme on vähäinen, mutta joukossamme on sitkeä uskollisten joukko. Heille hän tulee antamaan saalista pimeyden joukoista. Saamme nähdä joidenkin syvästi Saatanan pauloissa olleiden pelastuvan.

Jumala on myös avaamassa tulevina aikoina ymmärystämme yhä lisää hengellisestä sodankäynnistä jota käymme sekä systemaattisen esirukoustyön merkityksessä Vihollisen linnoitusten kukistamisessa.

PROFEETALLISIA SANOJA SEURAKUNNALLEMME 1

Koen erittäin tärkeäksi, että Jumalan palvelija pyrkisi aina saamaan sanan Herralta, kun Hänet on asetettu paikalle, jossa tulisi kanssamatkaajia ravita. Näin olen itsekin pyrkinyt aina toimimaan. Profeetallisuus on minulle tärkeä osa kutsua olla Jumalan lähettiläs maan päällä. Minulla tulisi olla sanoja joiden alkuperä on kotimaassani Taivaassa, koska vain silloin niissä on todellinen elämä.

Jaan nyt joitain sanoja joita olen kokenut saaneeni Jumalalta viime kuukausien aikana meidän seurakunnallemme ja kaupungillemme. Olen niitä jo jakanut erilaisissa tilaisuuksissa, mutta muistuttaminen tekee meille yleensä hyvää.

Eräässä aamurukoushetkessä näin kuinka kaupungissamme on tukkiutuneita muinaisia lähteitä. Ne ovat henkilöitä tai yhteisöjä joista Jumalan virrat ovat joskus päässeet virtaamaan valtoimesti kaupunkimme parhaaksi. Ajan saatossa nämä lähteet - joita oli ehkä 6 tai 7 - ovat kuitenkin syystä tai toisesta tukkeutuneet. On voinut tulla pettymyksiä, katkeruutta, riitoja sekä kaikenlaista kaunaa ja sydämet ovat sulkeutuneet. Pyhä Henki kutsuu meitä rukoilemaan näitä muinaisia lähteitä auki. Hän haluaa siirtää kivenlohkareet niiden suulta!

Näistä lähteistä tulee mieleeni Iisakin kaivot, jotka filistelaiset lapioivat umpeen (1.Moos.26). Filistealaiset kuvaavat Raamatussa monesti sielunvihollisen joukkoja, joita vastaan me käymme taisteluja. Vihollinen on saanut tukittua monien sydämen, ettei elämän veden virrat pääse virtaamaan ulos. Kun ymmärtää tämän omalle kohdalleen, ei auta kuin ottaa lapio käteen ja alkaa lapioimaan. Niin Iisak'kin teki. Lapioiminen tarkoittaa jotain konkreettista väsyneen huokailun sijaan. Se tarkoittaa työhön ryhtymistä sen puolesta, että sisimpäni lähde saisi jälleen aueta.

Itsekin olen välillä löytänyt kaivoni täytettynä. Silloin olen alkanut jälleen entistä enemmän tutkia Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Olen etsinyt käsiini kristillisiä ohjelmia sellaisilta alueilta jotka ovat saaneet minut aiemminkin syttymään. Ja tässä kaikessa olen päättänyt olla kestävä, kaivaa niin kauan, että vesi jälleen virtaa niin kuin ennen virtasi. Vapautetaan Jumalan virrat kaupunkimme ylle!

HUMANISMI SEURAKUNNISSAMME

Tämä tekstini saattaa olla kitkerän makuinen monen sitä makustelevan suussa. Uskon, että kielteisiä tunteita kuitenkin tarvitaan kasvuun, ne haastavat meitä ajattelemaan elämäämme uusista näkökulmista ja paljastavat meille sokeita kulmiamme.

Keskeisiä ongelmia joita näemme ympärillämme nykyään huolestuttavan paljon, ovat ihmisten ahdistuneisuus, masennus, uupumus ja moraalisesta rappiosta seuranneet ikävät asiat. Näihin on tarjottu useita lääkkeitä, enkä minäkään väitä tietäväni yhtä kattavaa ratkaisua aikamme haasteisiin. Kuitenkin kun taivutan itseäni katselemaan elämää Hengen valaiseman iankaikkisen Sanan kautta, alan entistä enemmän nähdä jotain. Alan ikään kuin hahmottaaa jonkinlaisia muotoja ympärillämme vyöryvästä sekavan oloisesta todellisuudesta, jossa maailmat ovat törmäyskurssilla.

Väitän, että aikamme humanistinen ajattelu on vääristänyt monella tapaa meidän teologiamme ja kristillisen maailmankuvamme. Jeesuksen itsensä uhraavaa asennetta ei monesti enää pidetä tavoiteltavana eikä ymmärretä esimerkkinä uskovalle. Kuitenkin tuollaisessa epäitsekkäässä elämänasenteessa on aina piilenyt menestyvän ja syvällisen kristillisyyden salaisuus. Nykyään kristittyjen elämä on monesti kuitenkin hätkähdyttävän pinnallista ja maailman arvojen sanelemaa.

En tiedä onko tämä kuvitelmaani vai totuuden aistimista, mutta luulen, että monien kritittyjen henkilökohtainen hartauselämä ja jumalanpalvelus on rappiolla. Henkilökohtaisella hartauselämällä tarkoitan säännöllistä ja päivittäistä itsensä ruokkimista Jumalan sanalla ja itsensä luovuttamista rukouksessa Jumalalle. Henkilökohtaisella jumalanpalveluksella tarkoitan Jumalan palvelemista paikallisseurakunnan kautta omilla lahjoilla. Toki suoritamme tietyssä mielessä jumalanpalvelustamme myös perhe- ja ystäväpiirimme sekä työmme yhteydessä... vai suoritammeko? Vai onko meistä tullut sellaisia kuin israelilaisista profeetta Haggain aikana, jolloin he näkivät tärkeämmäksi omien talojensa paneloinnin kauniiksi kuin raunioina olevan Jumalan huoneen rakentamisen? Enkä nyt puhu tästä pelkästään taloudellisessa valossa, kuten tämä kohta usein nähdään, vaan kaikenlaisena Jumalan huoneen, Jumalan valtakunnan rakentamisena. Siellä missä seurakunnat ovat kasvaneet ja menestyneet, Jumalan palveleminen on perinteisesti nähty hyvin tärkeänä osana uskovan elämään. On pidetty etuoikeutena mahdollisuutta kantaa kortensa kekoon yhteisen mission toteuttamiseksi. Se ei ole ollut taakka ja vastemielinen asia, uhka jaksamiselle kaiken arjen puurtamisen keskellä. Miksi se sitten nykyään niin monista meidänkin maassamme tuntuu siltä? Voisiko olla, että maailman pinnalliset arvot ovat pikkuhiljaa hiipineet meidänkin puseromme alle niin, että olemme ottaneet elämämme sisällöksi kaikenlaisia harrastuksia ja vapaa-ajan virikkeitä siinä määrin, ettei siinä enää ole oikeastaan tilaa Jumalalle ja hänen palvelemiselleen? Sitten saatamme perustella itsellemme kaiken tämän hemmottelun määrää sillä, että näin jaksamme paremmin, kun pidämme runsaasti huolta itsestämme. Ja pitäähän itsestä huolta pitää jotta jaksaa, mutta mitä tuo huolenpito Jumalan ihmisellä ennen kaikkea tulisi olla? Huolehdimmeko joskus enemmän lihamme kuin henkemme hyvinvoinnista?

On houkuttelevaa, mutta liian helppoa ajatella, että kaikella kristiliselle uskolle vieraalla kehityksellä joka ympärillämme vyöryy, ei olisi meihin mitään vaikutusta. Kuitenkin näen monien elävän ikään kuin suuressa tietoisuudessa kaikesta, ylpeinä omasta ymmärryksestä, mutta tosiasiassa vain omien lihan halujensa mukaan eläen. Haluan haastaa nyt jokaista ajattelemaan, "kenelle minä elän"? Raamatun mukaan - jos olemme aitoja kristittyjä - emme ole enää itsemme omia (1.Kor.6:19). Me kuulumme hänelle, joka on ostanut meidät kalliilla verellään. Ymmärrämmekö tämän? Paavali puhuu paljon lihan ja Hengen välisestä jännitteestä, jossa uskova joutuu tässä ajassa elämään. Näistä liha pyrkii saamaan meidät elämään itsellemme, kun taas Henki johdattaa meitä uhraamaan koko elämämme Jumalalle otolliseksi uhriksi. Kumpi sinussa on vahvempi, liha vai Henki, kumpi määrittää sinun arkeasi?

Huoleni kärki kohdistuu myös itseeni ajan lapsena ja pastorina. Voin myöntää taistelevani päivittäin sen kanssa mihin kiinnittää huomiota ja mihin ei, mitä rajata pois ja mitä ottaa lisää, mitä sallia ja mistä erottautua. Aikamme tarjoaa hurjan määrän mielenkiinnon kohteita minunlaiselleni herkästi kiinnostuvalle ja tiedonhaluiselle ihmiselle. Elämä täyttyy helposti ja hermot kiristyy, kun lapset eivät anna keskittyä taas johonkin uuteen puhelinsovellukseen. Joskus huomaan turtuneeni niin maallisten vaikutuksesta, että tarvitsen useiden päivien paaston ennen kuin henkeni alkaa taas herkistyä. Tämä herättää minussa suurta huolta; entä ne ketkä eivät ymmärrä lihan alle tukehtuvan henkensä hätähuutoa?! Entä ne ketkä eivät tiedä kuinka jälleen herkistää ja taivuttaa sydämensä Jumalan hallintavallan alle?! Siksi nyt kirjoitan.

Pastorina löydän itseni joskus tulkitsemasta Raamattua humanistisesta mielestäni käsin. Valitsen sieltä saarnoihini mukavia kohtia jotka eivät loukkaa humanistista kansaa kirkonpenkissä vaan silittelevät myötäkarvaa. Myönnän, että minun on vaikea puhua iankaikkisesta kadotuksesta tulijärvessä tai erottautumisesta yksinkertaiseen elämään maailman vähäosaisten tähden. On tarpeellista puhua Jumalan parantavasta rakkaudesta ja suunnattomasta armosta rikkinäisen sukupolven keskellä. Se on kuitenkin vain puolitotuus. Jumala on edelleen myös jotain mitä humanismi ei ole, jotain mikä ei aina tunnu mukavalta, jotain mikä haastaa eikä vain myötäile ja hyväksy. Jumala ei ole ihmisten muovattavissa. Hän ei yksinkertaisesti taivu pieniin muotteihimme. Hän on liian suuri ja liian pyhä! On oikein pelätä Häntä ja palvella aralla tunnolla (tämänkään kirjoittaminen ei ollut helppoa!) Jumalalla on vielä paljon tehtävää minussa ja taivutan itseäni sitä kohti, vaikka se tulee tarkoittamaan jatkuvaa vastavirtaan uimista ja oman lihan kurittamista. Miten on sinun laitasi?

ANANIAS JA SAFIRA

Ananiaksen ja Safiran hämmentävässä kohtalossa Jumala ilmoitti meille mielipiteensä uskonnollisuudesta. He halusivat olla kuten jotkut hengelliset jotka olivat myyneet omaisuuteensa ja antaneet rahat seurakunnalle. He myös myivät kaiken, mutta eivät olleetkaan valmiita luopumaan kaikesta. He veivät vain osan apostoleille, mutta sanoivat, että toivat kaiken. He halusivat olla hengellisempiä kuin olivatkaan. He halusivat saada hengellisen ihmisen maineen, mutta eivät olleet valmiita maksamaan sen hintaa. Tämän tarinan kautta Jumala osoittaa meille, että Ananiaksen ja Safiran valitsema tie on kuoleman tie.

Uskonnollisuus on eri asia kuin aito usko. Tämän takia tahdomme tulla mielummin kutsutuiksi uskoviksi, kuin uskonnollisiksi. On ihan totta, että uskonnot aiheuttavat sotia ja kiristävät ilmapiiriä maailman poliittisessa kentässä. Uskonto on elävän uskon vaarallisin vihollinen, koska se on väärennös aidosta. Väärennöksen arvo eikä hedelmä ole kuitenkaan sama kuin aidon ja tämän paljastuessa monet menettävät uskon myös aitoon uskoon.

Jeesus sanoi fariseuksista, että he olivat valkeaksi kalkittuja hautoja. Ulkoapäin he pyrkivät parhaansa mukaan näyttämään pyhiltä ja hurskailta, mutta sisältä he olivat täynnä kuolemaa. Myös Paavali kuvasi kuinka lopun aikana monilla on "jumalisuuden ulkokuori", mutta he kieltävät sen voiman. Uskonnollisuudessa ei ole voimaa. Se luottaa ihmiseen eikä Jumalaan josta virtaa aito ja raikas, elämää muuttava voima!

Kun ihminen ei ole rehellinen itselleen vaan pyrkii olemaan jotain mitä ei ole, huono omatunto nakertaa hänet sisältä pikkuhiljaa ontoksi. Sen sijaan että yrittäisimme vain pitää ulkoisia uskonnollisia kulisseja pystyssä, voisimme keskittyä aidon uskon rakentumiseen sydämissämme. Heikkouden paljastumista ei kannata pelätä, aitous tuo siunauksen. Aito usko syntyy Jumalan sanasta, jota voimme tankata itseemme sydämen yksinkertaisuudella, siis lapsenmielisellä asenteella Jumalan edessä.

ANOKAA NIIN TEILLE ANNETAAN

Luin lomalla ystäväni Ville Pitkäsen uutuuskirjan: "Anokaa niin teille annetaan". Kirjan pääsanoma käy hyvin ilmi sen nimestä ja voin myöntää, ettei se vielä saanut ihan vakuutettua minua teoksen mielenkiintoisuudesta. Anominen aiheena tuntui äkkiseltään kapealta ja aika perusjutulta. Tämän hieman arkisen pinnan alla odotti kuitenkin makeaa mehua. Kaima oli löytänyt alateemoiksi hyvin mielekkäitä ja haastaviakin aiheita joiden kohdalla tiedän, että minulla on tosiaan vielä opittavaa. Voin myöntää, että tämä kirja auttoi minua eteenpäin jopa jollain hengellisen elämäni jumialueella.

Teos pitää sisällään monia helmiä, pienempiä ja suurempia. Pienempiä, mutta kirkkaita helmiä olivat muun muassa kevyemmin sivutut ajatukset Jumalan tahdosta asettaa ennalleen sekä ajatukset riemuvuodesta. Suurempia helmiä olivat johdonmukaiset ja kokonaisvaltaisesti käsitellyt ajatukset uskosta, joka syntyy Jumalan sanasta. Koin kirjan kautta suurta rohkaistumista! Se synnytti minussa valtavaa halua tankata itseni täyteen sanaa, joka synnyttää uskoa! Tämän takia haluan myös suositella teosta kaikille ketkä kaipaavat potkua uskonelämäänsä ja vielä aivan erityisesti niille ketkä ovat jollain tavalla joskus traumatisoituneet uskon alueiden opetuksesta. Tämä kirja on tasapainottavaa lääkettä noihin haavoihin.

KUTSUTTU KASVATTAJAKSI

Tällä hetkellä ajattelen, että suurin salaisuus sille, miksi seurakunnat eivät kasva ei ole niinkään se, ettei olisi kypsiä kristittyjä vaan se, että kypsät kristityt eivät kasvata kypsiksi toisia. Jumala on kutsunut apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat kasvattamaan niitä joita Jumala heille antaa, kohti Kristuksen täyteyden täyden iän määrää (Efe.4). Siis hengelliseen kypsyyteen. Kun taas ihminen pääsee hengelliseen kypsyyteen, Jumala tuo hänen luokseen niitä keitä tahtoo hänen kasvattavan kohti kypsyyttä. Jos tämä ketju toimii Jumalan seurakunnassa vaikuttaa moninkertaistumisen kulttuuri. Paimenet moninkertaistuvat, esirukous moninkertaistuu, yhteys moninkertaistuu, Hengen voima moninkertaistuu, evankeliointi oninkertaistuu, me moninkertaistumme.

Jeesuskin tiedosti maan päällä aivan selvästi, että Jumala antoi hänelle tiettyjä ihmisiä (mm. Joh.17:6). On tärkeää, että voimme nähdä Jumalan johdatuksen elämässämme, myös ihmissuhteiden alueella. Tässä vaiheessa monet kuitenkin näyttävät jäävän paikoilleen. Ei ehkä uskota, että Jumala haluaisi tai voisi käyttää meitä niin kuin on käyttänyt meidän hengellisiä johtajiamme. Sen lisäksi, että uusia opetuslapsia ei tällöin nouse, tässä on sekin riski, että kypsät uskovat turhautuvat uskon elämäänsä ja alkavat liukua kohti maailmallisuutta. Jos emme saa olla Jumalan käytössä ja nähdä kuinka hän haluaa käyttää meitä itse jokaista, me turhaudumme. Turhautunut sydän taas vetää puoleensa rikkaruohoja. Pyydetään Jumalalta ihmisiä, hän on kutsunut meidät ihmisten kalastajiksi!

Hyvää kesää sinulle, vaella hengessä niin et lihan himoa täytä :) !

VIIDEN PALVELUVIRAN TÄRKEÄ MERKITYS

Monille uskoville opetus viidestä palveluvirasta on sitä tuttua peruskauraa, joka on kuultu tuhat kertaa. Usein käsityksemme näistä asioista jää kuitenkin melko pinnalliselle tasolle. Itsellenikin syvempi, ilmestyksen kaltainen käsitys Jumalan suunnitelmasta käyttää ihmisiä seurakuntansa rakentumiseksi on vasta aivan viimeaikoina alkanut jotenkin avautua.

Tässä aluksi tiivistettynä hyvä perusopetus: Apostoli on perustaja, joka luo uusia rakenteita ja työmuotoja sekä karsii vanhoja. Profeetta on se hengellinen rukolijasielu joka näyttää suunnan mihin kulkea. Evankelistan katse kohdistuu aina kirkon seinien ulkopuolelle, hän pitää esillä tavoittamisen tärkeyttä. Opettajalla on syvä ymmärrys Sanasta ja hän osaa myös jakaa sitä muille ymmärrettävästi ja innoittavasti. Paimen pitää lauman kasassa ja luo turvallista ja lämmintä ilmapiiriä ympärilleen.

Seurakunta tarvitsee toimiakseen kaikkia näitä viittä virkaa! Kirjoittaessaan viidestä palveluvirasta Paavali kertoo (Efe.4), että niiden tehtävä on tehdä pyhät valmiiksi palveluksen työhön. Niiden tavoitteena on saattaa seurakunta kypsyyteen ja Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mittaan. Ja siihen tosiaan tarvitaan kaikkia viittä virkaa. Uskon nimittäin, että apostoli saa läheisiksi seuraajikseen niitä, keitä erityisesti hänen palvelutyönsä sytyttää, niitä jotka aistivat omissa sydämissään jotain samankaltaista. Näin ollen apostoli opetuslapseuttaa tulevia apostoleja tai vahvistaa apostolista armoitusta kaikissa seurakuntalaisissa. Uskon myös, että me kaikki tarvitsemme ripauksen kaikkia näitä lahjoja. Ja kun jokin niistä saa enemmän sijaa meissä, se voi alkaa jopa määrittää meitä.

Virasta voidaan kuitenkin puhua vasta, kun seurakunnan johto tunnistaa ja tunnustaa sen tavalla tai toisella. Joissain yhteisössä näihin virkoihin saatetaan liturgisesti asettaa, mutta vapaammissa yhteisöissä se käy monesti niin, että joku johtaja julkisesti toteaa seurakuntalaisille tietyn henkilön omaavan tietyn viran Jumalan edessä. Ehkä olemme Suomessa karttaneet tätä, koska pelkäämme ihmisten ylpistyvän. Olen kuitenkin itse alkanut uimaan vastavirtaan ja jos olen jossain tunnistanut jonkin lahjan, olen mielelläni muiden kuullen sen tunnustanut.

On mielestäni tärkeää, että tunnistamme Jumalan armoituksen ympärillämme ja hyvällä omalla tunnolla myös imemme itseemme kaikkea sitä hyvää mitä Jumala on heille suonut. Kunnioittamalla Jumalan palvelijoita, kunnioitamme Jumalaa.

Matt.10:41: "Joka ottaa profeetan vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan palkan..."

YKSI SIUNAUKSELLISEN PALVELUTYÖN SALAISUUS

Luulen, että jos hengellinen palvelutyöni on ollut jollain tavalla siunattua, se on ollut sitä suurelta osin siitä syystä, että olen pyrkinyt kunnioittamaan aivan erityisesti niitä, joille Herra on selvästi uskonut jotain. Siis missä olenkin havainnut Jumalan toimivan, sinne olen suunnannut katseeni ja kysellen imenyt itseeni vaikutteita.

Alussa motiivini oli ainoastaan se, että pyrin selvittämään heidän elämässään olevan siunauksen salaisuutta. Tutkin heidän oppiansa ja toimintatapojaan ja opin paljon. Kun oppini keskeisimmät rakenteet alkoivat olla pystyssä enkä ollut enää niin riippuvainen muista opettajista, annoin huomioni kuitenkin vaeltaa jälleen aika ajoin sinne, mistä olin aiemmin saanut siunattua hengellistä pääomaa. Tällä kertaa kuitenkin vain virvoittuakseni. Tietyistä henkilöistä ja seurakunnista on tullut minulle lähteitä, jotka pulppuavat Elävää vettä. Heillä on tuore kokemus, joka avaa uudelleen myös minun ajoittain tukkeutuneen sisäisen lähteeni. Enkä vielä ole täysin oppinut, vaikka olenkin jo palveluksen työssä. Aina saan myös kokea kuinka sisimpääni rakennetaan uusilla Sanan salaisuuksilla.

Välillä löydän uudenkin lähteen. Jonkun toisen henkilön tai paikan jossa Jumala toimii. Jälleen tutkin, imen sitä mikä hyvää on ja annan Pyhän Hengen rakentaa minusta tasapainoista ja elinvoimaista itseäni. Pyrin muistamaan sen, että Kristus antoi meille apostolit, profeetat, evankelistat, opettajat ja paimenet lahjoiksi (Ef.4:8,11). Nämä virat on tarkoitettu meidän rakentumiseksemme, jotta me valmistuisimme palveluksen työhön, kukin paikallemme.

TUNTEMISEN SYVYYS

Olet ehkä joskus kuullut, kun jostain ihmisestä puhutaan kaikenlaista. Olet saattanut tehdä hänestä itsekin joitain päätelmiä ensimmäisten havaintojen ja joidenkin ulkonaisten seikkojen perusteella. On saattanut käydä niinkin, että olet tullut myöhemmin tuntemaan tämän ihmisen henkilökohtaisesti ja hänestä on tullut jopa läheinen ystäväsi. Mielessäsi sinua on hävettänyt kuinka väärässä olitkaan hänen suhteensa!

Minulle on usein käynyt näin ja uskon että sinullekin joskus. Tänä päivänä Jumalasta puhutaan yllättävän paljon. Tässä keskustelussa on kuitenkin usein melko paljon tunnelatausta ja se liikkuu herkästi äärimmäisten ilmiöiden liepeillä. Haluan kysyä, kuinka moni tuntee Hänet oikeasti? Oletko sinä muodostanut Jumalasta kuvan huhujen perusteella vai oletko oppinut tuntemaan Hänet henkilökohtaisesti?

Jos lukee Raamattua ilman käsitystä sen kokonaisilmoituksesta, saattaa juuttua joihinkin synkän oloisiin teksteihin ja tuomionjulistuksiin. On ymmärrettävä, että silloin siellä tapahtuu jotain mikä on niin suuresti Jumalan hyvää tahtoa vastaan, että Hän ei voi olla reagoimatta. On merkittävää, että joka kerta kun ihmiset kuitenkin kuulivat Jumalaa ja kääntyivät Hänen puoleensa, Hän armahti heitä. Noissa hetkissä me saamme myös nähdä Hänen sydämensä todellisen luonteen. Silloin Hän iloitsee luomastaan ihmisestä ja puhuu tälle hyviä ja lohdullisia sanoja jotka tihkuvat syvää rakkautta ja mielistymistä! Raamatun mukaan Jumalaan turvaava ihminen saa olla Jumalan sulan hyvyyden kohteena J !

Voi jospa meillä olisi viitseliäisyyttä niin, että jaksaisimme kaivaa esiin toistemme ja mikä tärkeintä, Jumalan sydämen. Silloin luulemisen tilalle tulisi tunteminen ja vihan tilalle rakkaus.

(Kirjoitus on julkaistu myös kaupunkilehti Ankkurissa Ikkuna elämään -palstalla 15.2.2014)

HENGELLISTEN ILMIÖIDEN ARVIOINTI, OSA 4

Millä mielellä tulkitset Raamattua?

Kaikista tärkeimpänä hengellisten ilmiöiden arvioinnissa pidän avaramielistä ja rehellistä, johdonmukaista, kiihkotonta ja Jumalan Hengen inspiroimaa Raamatun tulkintaa.

1. Avaramielisyys ja rehellisyys tässä yhteydessä tarkoittaa sen tunnustamista, että aiempi kantani, niin rakas ja turvallinen kuin se onkin, ei välttämättä ole oikea. Minäkin voin erehtyä, eikä tässä pelissä ole ehkä tarkoituskaan laatia tarkkaa oppia siitä kuinka Jumala voi toimia. Suhde taisi olla se pääasia.

2. Ja johdonmukaista Raamatun tulkinnan tulisi olla siksi, että se oli Jumala joka loi logiikan. Toisilla ihmisillä tämä tajunnan osa-alue on terävämpi kuin toisilla. On siis hyvä keskustella ja tutustua toisten perusteltuihin mielipiteisiin. On riemullista löytää syy-seuraussuhteita eikä se todellakaan murenna Jumalan maailmoja! Se murentaa vain sen mikä on ihmisestä ja se saakin murentua. Looginen ajattelu on paha vihollinen myös uskonnollisen hengen luomille uskonkappaleille ja fraaseille. Monet niistä ovat syntyneet vahvojen johtajien kevyiden heittojen tuloksena, eivätkä välttämättä kestä tarkemman tutkistelun edessä. 

3. Kiihko taas saa aikaan harkinnan ja maltin maahan polkemista. Tunteen vallassa vaahdotessa huomaamme monesti vain sen minkä haluamme. Korotamme ääntämme, ettemme kuulisi toisen ääntä. Näin taisi käydä niin Jeesuksen kuin Stefanoksenkin lynkkaamisen yhteydessä. Monet ovat esimerkiksi hengellisiin ilmiöihin liittyen julistaneet voimakkaalla tunteen palolla, että "enkeleillä ei ole Raamatun mukaan mitään tekemistä parantumisen kanssa!" Kuitenkin Raamatussa on kertomus, jossa enkeli tuli kuohuttamaan veden ja sinne ensin menevä parantui aina. Hengellistämme helposti omat tunteemme ja julistamme lopunaikojen eksytystä milloin mihinkin suuntaan. Eikä ole tainnut ilmestyä vielä sellaista herätystä, mitä toiset eivät olisi tuominneet eksytykseksi.

4. Sokerina pohjalla on kaikista tärkein, Jumalan apu. Langenneen ihmisen mieli ei ota luonnollisesti vastaan sitä mikä Jumalan on (1.Kor.2:14). Tästä syystä on hyvä rukoilla Raamatun ääressä, että Henki joka on inspiroinut Pyhät Kirjoitukset, inspiroisi myös minun mieleni ja sydämeni ymmärtämään mitä Raamattuun on kirjoitettu. Tämä on nöyrtymistä Jumalan käden alle ja otollista Jumalalle.

HENGELLISTEN ILMIÖIDEN ARVIOINTI, OSA 3

Olet erilainen kuin kaverisi!

"Mutta Jumala on samanlainen!" - saatat sanoa. Silti sillä on merkitystä, mistä näkökulmasta me tarkastelemme elämää ilmiöineen. Jokaisen silmissä elämä ja sen ilmiöt näyttävät hieman erilaisilta. Sisimmässämme koemme asiat eri tavoilla ainutlaatuisen persoonallisuutemme, yksilöllisten kokemustemme ja saamamme kasvatuksen sekä opetuksen takia. Tämän ymmärtäminen tuo lisää väriä maailmaamme, vaikka suoraviivaista ihmistä tällainen avaruus saattaa aluksi hieman ahdistaakin. Inhimillisyydestä johtuen hengellisiä ilmiöitä on useimmiten vaikea arvioida tiukalla ”joko tai” -skaalalla. Nämä asiat ovat oman kokemukseni mukaan monesti nimittäin ”sekä että”. Siellä missä ihminen toilailee Jumalan mukana, on aina sekä hyvää että pahaa.

Keskustelussa hengellisistä ilmiöistä on monesti helppo arvailla minkälaisista hengellisistä perinteistä kukin mielipiteenlaukoja ponnistaa. Tausta-asenne tuppaa pukkaamaan läpi, vaikka sitä vähän peittelisikin. Tiukka ja ehdoton, fundamentalistinen kasvatus saa aikaan raamatuntulkintaa, jossa perusteluille ei aina ole tarvetta. Voidaan todeta, että asia on näin, koska se on näin… ja piste. Seikkailumielinen ja kokemushakuinen persoona taas elää vahvasti tunteella. Uusi kiehtoo ja saa aikaan kivaa kuplintaa sisikunnassa. Radikaalius saa adrenaliinin hyrräämään ja sydämen mukavasti pumputtamaan. Maltillinen harkinta ja sitoutuminen arvoihin saattaa tällöin jäädä jalkoihin.

Kaikki eivät näe asioita niin kuin sinä. Muilla on erilaisia kokemuksia kuin sinulla. Saattaapa jollain olla jopa valmiuksia syvempään raamatuntulkintaan…