MISSÄ EN OLE OLLUT

Kerran kirjoitin näin:

Olen taas ollut siellä missä en koskaan aiemmin ole ollut. 

Se on synkeyden luola ja onnettomuuden onkalo. Oletko sinä ollut siellä? 

Pimeyden vanginvahdit huutelevat siellä hämärän uumeniin. 

Kiusaavat raukkoja.

Se on synkeyden luola ja onnettomuuden onkalo. Sama vanha. 

Silti aina uusi, sillä joihinkin paikkoihin ei koskaan totu. 

Mestarin sanoin kaikuu siellä uudestaan; ”Jumalani Jumalani, miksi minut hylkäsit?!”, kunnes päivä jo äkkiä sarastaa. Niin kuin lohduttomuus, osaa myös lohtu aina yllättää. 

Hetkeksikään Hän ei hylkää.

KIUSAUKSISTA

Ihminen, uskovainenkin elää tässä ajassa monien kiusausten keskellä. Vaikka Jeesus opettaakin meitä rukoilemaan ettei kiusauksia tulisi, hän myös sanoo ettei niitten tulemiselta voi kukaan täysin välttyäkään. Paavali antaa meille tärkeän ohjeen: Vaeltakaa Hengessä niin ette lihan himoa täytä! Tämä onkin ainoa tie Jumalan mielen mukaiseen elämään, elämä Hänen henkensä voimassa. Jumalan Pyhä Henki on ihmeellinen lahja, jonka Jumala haluaa antaa jokaiselle. Annetaan Hengen olla tuuli siipiemme alla, että voimme liitää korkealla!

MULLAN ALLA, LANTAA PÄÄLLÄ - KUOLEMISEN DYNAMIIKKAA

"Jos ei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se ei voi kantaa hedelmää." Myös hengellisessä ulottuvuudessa on lainalaisuutensa ja niillä tuntuu monesti olevan varjokuvansa meidän nähtävässä maailmassamme. Kuolemisen laki lienee kipeimpiä näistä. Nisunjyvä haudataan yksin pimeään ja se saa päällensä multaa ja lantaa. Ja tässäkin Mestarimme kulki edeltä, raivasi tien, kuoli tuhat pientä kuolemaa... ja yhden suurimman.

Yksi mieleni autuaista paradokseista on kuoleman ja elämän äärimmäisen vakava, mutta joskus lähes leikkisänä näyttäytyvä suhde. Nuo kaksi ovat nimittäin veriviholliset, ne ovat yö ja päivä. Ne eivät voi sekoittua, pois se! Ne pysyttelevät äärissään mahdollisimman kaukana toisistaan, kuitenkin ne ovat seinänaapurukset. Ne elävät lähes symbioosin kaltaisessa riippuvaisuussuhteessa eikä niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Pienessä taistelussa sitä kokee pienen kuoleman. Toivottavasti kokee! Jos ei koe, jää kuollut elämään eikä elämä saa sijaa. Kristus eli tuskan painolastin alla viimeiset vuotensa, samalla kokien suurta elämän vapautumista kauttaan. Oli tuhansia pieniä kuolemia. Samanlaisten ihmeiden välikappaleina olleet ovat monesti kuvaneet elämäänsä sillä tavalla. Tuhansia kuolemia sanoivat kuolleensa mm. Kathryn Kuhlman ja Niilo Yli-Vainio.

"Minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa", totesi Johannes Kastaja aikoinaan, Jeesukseen viitaten. Kuoleminen tässä mielessä on luopumista vanhasta minästä, sen kuolemista. Se ei tarkoita kuitenkaan persoonan menettämistä, se tarkoittaa sen löytymistä uudesta luomuksesta rikkaampana ja kirkkaampana kuin koskaan aiemmin.

Suurimman kuoleman kuoli Mestari ristillä. Kaikkinensa se oli kipein, traagisin ja epäoikeudenmukaisin kuolema ikinä. Se oli kuitenkin myös ihanin asia ikinä, suurin koskaan saatu voitto maailman historiassa! Kiitos Jumalalle, elämä on siis minulle Kristus ja kuolema voitto.

USKOVIA EI TEMMATA YLÖS, BENTLEY PITÄISI HEITTÄÄ ULOS JA PAIKALLISEURAKUNTA AJAA ALAS - ALKUSYKSYN OPILLISTA KUOHUNTAA

Seurakuntatyön kauden kiireisin startti alkaa pikkuhiljaa taittua hieman vakaampaa arkea kohden ja ehdin taas harkita blogin päivittämistä, tosin vapaapäivänä, mutta tätä teen lähinnä harrastuksekseni. Sivusilmällä olen seuraillut mm. facebookissa käytyjä ajoittain kiivaitakin keskusteluja erilaisista ajankohtaisista kristillisyyteen liittyvistä asioista ja yrittänyt olla provosoitumatta. Aina en ole siinä onnistunut. Hengelliset muskelimiehet ovat ottaneet tänä syksynä melko paljon mittaa toisistaan. Tässä lyhyt mielipiteeni muutamasta väännöstä.

Helluntaikentässä aina Ristin Voittoa myöten on kajottu erääseen meillä lähes kanonisoituun opinkohtaan, kuitenkin yllättävän laimein seurauksin. Pastori Esa Hyvönen (kuvassa) nimittäin on julkisesti kyseenalaistanut varsin yleisen uskomuksemme uskovien ylöstempaamisesta Karitsan hääaterialle ennen Vihan aikaa tai sen puolivälissä. Julkinen kuohunta on ehkä jäänyt varsin laimeaksi Hyvösen omaaman oppineen maineen tähden, onhan hän meidän eettisopillisen toimikuntammekin näkyvimpiä jäseniä. Hänellä on siis syynsä, argumenttinsa. Koska olen seurannut keskustelua vain sivusilmällä - tai korvalla - en ole huomannut kuin oppi-isämme Juhani Kuosmasen lähteneen urhoollisesti Hyvöstä vastaan opin sapeli oikeassa kädessään. Ja se oli ihan hyvä. Minulle hän onnistui näyttämään joitain Hyvösen sokeita kohtia tai mahdollisia heikkouksia. Nämä kaksi ovat taistelleet reilusti, mutta taisteluun on osallistunut muitakin, mm Leo Meller, mutta näitä kohtauksia en ole nähnyt. Käsitykseni mukaan se oli kuitenkin astetta verisempää meininkiä, kun pelisäännöistä ei kai muistettu sopia. Jäin häilyvään kantaan ylöstempausopista, mutta onneksi nyt ei ole kyse mistään pelastukseen liittyvästä asiasta, ns. ydinasiasta, vaikka joku niin väittäisikin. Pääasia että Jeesus tulee takaisin ja todennäköisesti pian, siitä olemme joukoissamme yhä samoilla linjoilla. Ja mitä tulee siihen pelkoon että uskovat olisivat täällä vielä vihan aikana, niin tiedoksi, että hyvin monet uskovat elävät tälläkin hetkellä todeksi vihan aikoja maan päällä ja antavat henkensä uskonsa tähden.

Todd Bentley (kuvassa) muistetaan 2008 tapahtuneesta, mielipiteitä rajusti jakaneesta Lakelandin "vuodatuksesta". Isoin opillinen haloo nousi Toddin tavallista vahvemmasta enkelien toiminnan esillä pitämisestä. Se oli kieltämättä jotain mihin nykykristillisyydessä ei olla totuttu. Toisaalta uskoakseni puhumme enkeleistä nykyään paljon vähemmän kuin heistä on puhuttu Raamatun aikoihin. Bentley lankesi enkelialueella lopulta New Age piireistäkin tutun Emma -nimisen enkelin harhautukseen ja myönsi sen itsekin. Useilla meillä jäi leijumaan ilmaan kysymys siitä, minkä joukon enkeleitä ne kaikki muut sitten olivat. Lakelandin tapahtumat saivat surullisen lopun Bentleyn aloitettua suhteen sihteerinsä kanssa ja eroten vaimostaan. No nyt, neljä vuotta myöhemmin Todd on kiertueella eikä häntä päästetty ollenkaan Ison Britannian saarille. Skandiaviassa hän kuitenkin kiersi pitämässä tilaisuuksia, tulipa Suomeenkin. Ja tästähän nousi häly. Hyvönen ehdotti Bentleyn harhaoppiseksi julistamista, Pasi Turunenkin ilmeisesti varoitteli miehestä. Monet puolustivat Toddia raivokkaasti, osaltaan aiheellisestikin, pyrkien antamaan miehelle mahdollisuuden. Voisiko olla että hän olisi tehnyt elämässään todellista parannusta ja olisi taas Jumalan käytössä? Näin haluaisin uskoa ja koska en ole ollut mukana yhdessäkään hänen tilaisuudessaan, en uskalla lähteä hutkimaan. Pidän kuitenkin hyvänä sitä että asioista ollaan keskusteltu avoimesti, jopa ihmisten nimiä käyttäen vaikka se on joidenkin mielestä väärin. Kyllä Paavalikin varoitti nimeltä joistain henkilöistä.

No sitten vielä se paikalliseurakuntien alasajo. Tämä villitys on ollut silmissäni nosteessa erityisesti viimeisen vuoden aikana muutaman innokkaan toimesta. Taustalla on epäilemättä osin ymmärrettävä turhauma kristillisten suuntausten kirjosta. Perimmäisenä toiminta-ajatuksena on siis se että kaikki eri suuntausten paikallisseurakunnat ja kirkot pitää ajaa alas ja jokaisen kaupungin yhteisen, uudestisyntyneistä uskovista koostuvan seurakunnan tulisi yhdistyä ja kokoontua kodeissa vapaasti, ilman että toimintaa erityisemmin järjestettäisiin, saati sitten virallistettaisiin. Ehkä innokkain asian ajaja on itsensä mukaan tämän asian apostoliksi kutsuttu Mauri Riiho, joka pyrkii verkostoitumaan sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta levittämään oppiaan. Hän on epäilemättä siinä jossain määrin onnistunutkin. Mielestäni Maurin oppi on kuitenkin aivan turhan yksioikoinen ja jyrkkä vaikka siinä on hyvääkin. Se on hyvä ajatus, että seurakuntien ei tule kilpailla keskenään vaan tehdä työtä yhdessä, rakentaa yhdessä Jumalan valtakuntaa paikkakunnalleen. Aikoinaan olemme erityisesti meidänkin liikkeemme taholta toimineet tässä karkeasti väärin ja ehkä teemme sitä jossain vielä nykyäänkin. Oma kokemukseni on kuitenkin se että yhteistyö on nykyään hyvää ja hedelmällistä monilla alueilla, ainakin Kotkassa. Viikon sisällä olemme pitäneet yhteisen nuortenillan Vapaakirkon kanssa ja palaveeranneet eri seurakuntien nuorisotyöntoimijoiden kanssa. Meillä on ollut viisi eri yhteisöjen kristittyjen yhteistä aamurukouskokousta. Pyhän Hengen illassamme tällä viikolla oli palvelemassa enimmäkseen luterilaisen kirkon väestä koostuva Healing Roomin porukka. Ja eilen yhteistä toimintaa suunnitteli kaikista alueen seurakuntien vastuullisista koostuva neuvottelukunta. Eniten minua sapettaa kuitenkin Maurin väite ettei Kristus ole läsnä nykyisenlaisissa paikallisseurakunnissa. Joka viikko saan kokea ajoittain hyvinkin vahvaa Pyhän Hengen läsnäoloa seurakunnassamme, saan kokea Pyhän Hengen olevan läsnä sanassa ja yhteydessä, lisäksi saamme kuulla tasaiseen tahtiin Jumalan parantaneen ihmisiä heidän sairauksistaan, kun heidän puolestaan on rukoiltu.

Miksi halusin kirjoittaa tämän tekstin? Vuosia sitten, tuoreena uskovana jouduin isompaan opilliseen pyöritykseen ja kriiseihin kuin mitä olisin mielestäni kestänyt. Välillä koin masentuvani näiden vastakkainasettelujen alla. Jossain oli herätystä ja toisten mielestä se oli eksytystä. Toiset kehuivat ja ylistivät sitä ja toiset varoittelivat siitä. Nuori uskova ei todellakaan tiennyt mihin uskoa. Olinko eksyksissä vai herätyksessä, olinko ehkä uskossa enää ollenkaan? Sain vihdoin avun viisaalta sukulaismieheltä, Raamatun opettajalta ja vanhimmalta. Hän totesi avautuessani hänelle, "ettei kaikki ole niin mustavalkoista". Toisin sanoen, asioissa on usein monta puolta, mutta ihmiset tykkäävät itsekkäistä motiiveistaan ajaa mutkia suoriksi. Nuo sanat helpottivat ja toivat minulle rauhan. Tajusin, ettei minun tarvinnut tietää kaikkea eikä minun kannattanut takertua liiaksi mihinkään oppiin, liikkeeseen tai henkilöön. Ne eivät voi menestyä elämäni perustana. Vielä tänäänkin haluan tuntea Kristuksen, tuntea Hänet lähemmin ja antaa maailman pauhata pauhaamistaan. Hänet haluan pitää elämäni perustana, vain Hän voi sen tehtävän täyttää. Ydinopit on tärkeitä, mutta liian pitkälle menevä oppipainotus alkaa survoa tietämättään Jumalaa laatikkoon. Ja sinne Hän ei mahdu.

PYHITYS

Haluan löytää itseni sinusta Herra.

Haluan asettaa sydämeni täysin sinuun Kristus.

Haluan asettaa mieleni täysin sinuun Kristus.

Haluan asettaa ruumiini; silmäni, suuni, käteni ja jalkani, täysin sinuun Kristus.

Teen suurimmaksi tavoitteekseni asettaa itseni täysin sinuun Herra.

AARRE HYLLYSSÄ?

(Kirjoitus julkaistu hieman lyhennettynä myös kaupunkilehti Ankkurissa Ikkuna Elämään palstalla keskiviikkona 22.8.)

Tarina kertoo miehestä joka eli elämänsä rähjäisessä mökissä ja kulki kuluneissa vaatteissa. Hänen kuolemansa jälkeen hänen patjansa alta löydettiin kuitenkin huomattava määrä rahaa.

Oletan että useimmilla suomalaisilla on Raamattu jossain hyllyssään tai muualla. Kuitenkin saattaa olla myös niin että sitä arvostetaan ja näin ollen myös luetaan kokoajan vähemmän ja vähemmän. Voi olla jopa niin että välillä me noudatamme kaikkia muita neuvoja elämämme parantamiseksi, paitsi Luojamme neuvoja mitkä odottavat kirjahyllyissämme.  Itse olen viimeaikoina saanut kokea ikään kuin uutta heräämistä jälleen siihen todellisuuteen, että Raamattu on aivan erityinen ja ajankohtainen lahja Jumalalta minulle. Monet pitävät tätä vanhaa kirjaa vanhentuneena, mutta niin kuin joku on sanonut: ”Se on ajankohtaisempi kuin huomisen hesari”, tai miksei vaikka kymäri. Elämän leivässä ei ole viimeistä käyttöpäivää, se on tuoretta joka päivä ja saa nimensä mukaisesti aikaan elämää meissä.

Tähän heräämiseeni on osaltaan vaikuttanut Raamatun voimasta kertova teos jota lueskelin vastikään isyyslomallani; ”Kirja joka muuttaa kansat”. Kirjan on kirjoittanut Loren Cunningham, joka on yli kirkkokuntarajojen toimivan Youth With A Mission (Missionuoret) –lähetysjärjestön perustaja. Hän on niitä harvoja ihmisiä maailmassa joilla on ollut etuoikeus käydä jokaisessa maailman maassa. Hän on maailmaa kierrellessään pistänyt merkille kuinka Jumalan sanan noudattaminen tuo maalle siunauksen ja voi nostaa kansakunnan vaikka minkälaisesta tilanteesta. Valitettavasti hän on huomannut myös päinvastaisen kehityksen siellä missä Raamatun ohjeet eivät saa tilaa.

Kristittynä tämä on minun vastaukseni ydin, kun minulta kysellään lääkkeitä nykyään vaikuttaviin kriiseihin yksilöiden ja kansojen tilanteissa. Raamatussa on hyvää vaikuttava, eheyttävä ja uudistava voima jokaiselle yksilölle, kaupungille ja kansakunnalle. Otetaan siis ne Pyhät Kirjoitukset sieltä kirjahyllyistä ja älypuhelimista uuteen käyttöön ja annetaan Jumalan sanan noudattamisen täyttää elämämme siunauksillaan!

Talvisodan aikana jokaiseen Uuteen testamenttiin liitettiin seuraava presidentti Kyösti Kallion teksti joka puhuu vielä tänäänkin:

”Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan tätä kirjaa. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja vainossa, että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”

KIRJA-ARVIO: BONNKEN OMAELÄMÄKERTA

Nappasin kesälomalukemiseksi ensimmäisenä käsiini saksalaisen maailmankuulun evankelistan, Reinhard Bonnken omaelämäkerran. Paljon muuta en sitten ehtinytkään perheenisän melko vauhdikkaalla kolmen viikon lomalla lukemaan, teos on nimittäin muhkeahko, kaikkiaan 562 sivua.

Kirja alkaa elävillä Itä-Preussin aikaisilla kuvauksilla siitä kuinka Pyhän Hengen tuli saapui Bonnken sukuun. Tästä se jatkuu tavalla jonka rinnalla kalpenevat useimmat seikkailutrillerit, nimittäin Bonnken perheen huikealla pelastumistarinalla Toisen maailmansodan loppumetreillä. Tämän jälkeen kuvataan Reinhardin kutsun kehittymistä ja toteutumista vankileirillä, Saksan alkuaikojen helluntailaisten keskellä, raamattukoulussa Walesissa sekä loppujen lopuksi ympäri Afrikkaa ja muuta maailmaa. Reinhardin elämä on elämäkerran valossa ollut melkoista rytinää sen alusta aina nykypäivään saakka. Hän on elänyt maailmanhistorian suurimpien muutosten keskellä ihmeellisessä Jumalan johdatuksessa. Kirjassa on mielenkiintoisia kuvauksia historioitsijoille ja uskontotieteilijöille, mutta ennen kaikkea Jumalan kansalle joka tarvitsee suuresti sitä uskon henkeä jonka kyllästämää Reinhardin epätavallinen vaellus on ollut.

Kirja on kirjoitettu mielestäni melko sujuvasti ja lukijan mielenkiintoa on pyritty pitämään yllä monin eri keinoin. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että useimmat kirjan lukeneet ystäväni ovat väsyneet jossain 300-400 sivun paikkeilla, kun tämä ”leikkuupuimurievankelista” pitää vuosikymmeniä suurkokouksia Afrikan eri maissa missä miljoonat pelastuvat ja lukuisat parantuvat. Kuvaukset toistavat jonkin verran itseään ja luvut (melko tarkkaan tilastoidut osallistuneiden- ja pelastuneiden määrät) ovat niin isoja että tavallisen pulliaisen on vaikea niitä hahmottaa. En kuitenkaan kadu että luin kirjan loppuun, sillä helmiä riitti kokouskuvausten väleihin kylvettyjen tarinoiden muodossa aivan loppusivuille asti. 

Kirjan nimi on osuva, Bonnken elämä on todella ollut ”Tulella täytetty elämä”! Se on ollut täynnä evankeliumia ja Pyhän Hengen tulta. Näiden asioiden keskeisyys vahvistuu tämän lukuelämyksen kautta jokaisen lukijan elämässä ja niin niiden pitääkin! Arvosanani sille on 8+.

PALJON PUHUVA REAKTIO

Raamattu sanoo että pelastus on kuin kypärä päässämme (Ef.6:17). Kypärä suojelee kaikkein tärkeintä osaa kehostamme. Jos ei pää toimi niin mitä muullakaan tekee? Mitä hengellisiin lahjoihin tulee, pelastus on niistä tärkein. Jos ei ole pelastusta niin mitä muillakaan lahjoilla tekee? On tärkeä pitää tämä kypärä päässä, koska ympärillä rytisee. Kyllä Vastustaja tietää, että tuohon päähän kun kolauttaa niin on koko kaveri poissa pelistä. Tämän olen itsekin nahoissani saanut huomata, välillä on kypärä lommoilla.

Raamatun sanoo: ”…siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä.” (1.Joh.2:3). Jos siis katsomme taaksepäin, tarkkailemme tekojamme ja näemme, että olemme toteuttaneet Jumalan sanasta löytyviä ohjeita, voimme päätellä tuntevamme Hänet. Jos olemme ehjästi uskossa, me siis reagoimme Jumalan Hengen vaikuttamina vaikka emme aina erityisiä väristyksiä tuntisikaan. Hän voi vaikuttaa meissä tahtomista ja tekemistä.

Epäilyksen hetkinä itseäni on joskus lohduttanut oma reaktioni tietyissä tilanteissa. Olen silloin tällöin saanut huomata niistä, että Jumala taitaa sittenkin asua jossain syvällä sisimmässäni. Käytännön esimerkkinä voin mainita, etten ole montaakaan kertaa onnistunut lukemaan Hyvä Sanoma -lehdestä jonkun ihmisen uskoontulokertomusta kuivin silmin. Jokin syvällä sisälläni iloitsee näistä tapahtumista ilolla, joka ei ole tästä maailmasta. Miten sinä reagoit kun kuulet ihmisen kertovan siitä kuinka hän tuli tuntemaan Jeesuksen, mitä tunteita se sinussa herättää? Ehkäpä reaktiosi voi kertoa sinullekin jotain hengellisestä tilastasi, vaikka et olisikaan luonteeltasi niin herkistyvä kuin minä.

MAAILMAN VALLOITUS

Jokin aika sitten kävimme vaimoni kanssa lyhyen keskustelun ennen nukkumaan menoa.

Elise: "Mä meinaan valloittaa maailman!"
Minä: "Meinaatko?"
Elise: "Meinaan! Oman maailmani, ja mä vallotan sen hiljaisuudella ja yksinkertaisuudella ja rauhalla!"

Vaimoni luovaa hetkeä häiritsemättä kirjoitin vaivihkaa ajatuksen puhelimeeni muistiin, sillä tunsin hengessäni kuinka Taivas yhtyi siihen.

USKOSSA OLEMISTA VAI JEESUKSEN SEURAAMISTA?

Uskossa oleminen on pohjimmiltaan kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan. Voi olla jopa hieman harhaanjohtavaa puhua uskossa olemisesta, ainakin olen huomannut sen herättävän hämmentäviä ajatuksia monissa sellaisissa ihmisissä ketkä eivät ole tällä tiellä. Parempi olisikin ehkä puhua Jeesuksen seuraamisesta. Jumala nimittäin kutsuu ihmistä tekemään täyskäännöksen omilta teiltään ja kääntymään Hänen tielleen.

Jos puhutaan uskossa olemisesta voi olla helppo argumentoida vastaan että: ”Minkäs teen kun en vain usko?” Jos taas kehotus on lähteä seuraamaan Jeesusta, ei uskoa välttämättä tarvita, tarvitaan vain ensimmäinen antautuva askel. Vaikka sinulla ei ole uskoa, mutta tahdot löytää totuuden hinnalla millä hyvänsä, sinulla ei ole mitään menetettävää. Voit sanoa: ”Jeesus, jos sinä todella olet olemassa, jos sinä todella olet Jumala niin muuta minun elämäni mielesi mukaiseksi, muuta minun sydämeni, anna minun syntini anteeksi ja anna minulle usko sinuun. Saat tehdä elämälläni mitä haluat.”

Jos taas et uskalla ottaa tätä askelta niin oma sydämesi todistaa sinua vastaan. Sinulla ei ole uskoa koska et tahdo olla kuuliainen Jumalalle.

KYYHKYNEN

Vuosia sitten bussimatkalla paastopäiville Keuruulle, eräs silloisen seurakuntamme iäkäs jäsen kertoi tarinan. Hän kertoi kuinka hänet oli kerran kutsuttu yllättäen, lyhyellä varoitusajalla tuuraamaan estynyttä puhujaa hengelliseen tilaisuuteen. Vastustelujen jälkeen hän oli suostunut ja epävarmana lähtenyt lopulta paikalle. Alussa puhe oli takerrellut, mutta lähtenyt sitten jossain vaiheessa sujumaan ja jatkunut tässä hyvässä vireessä loppuun asti.

Jossain vaiheessa tilaisuutta Veikko näki kuinka erään hänen ystävänsä viisivuotias poika kuiskaili isälleen jotain ja osoitteli häntä. Kokouksen jälkeen isä tuli Veikon luo ja kertoi pojan sanoneen hänelle kesken kokouksen: ”Isä katso, valkoinen lintu lensi sedän olkapäälle.” Isä ei ollut lintua nähnyt, mutta uskovana tiesi mistä on kysymys. Tuona samaisena hetkenä Veikon puhe oli muuttunut takertelevasta sujuvaksi.

Voi kuinka tarvitsemmekaan sinua Pyhä Henki! Muistutuksena itselleni olen maalannut työhuoneeni seinälle kyyhkysen, voimani lähteen.

JUMALA ANTAA NÄYN JA MYÖS MAHDOLLISTAA SEN!

Meillä jokaisella on erityinen, Jumalan edeltä hyväksi näkemä ja suunnittelema kutsunsa täällä maan päällä. Se on yhteensopiva lahjojemme kanssa, sekä luonnollisten, että yliluonnollisten sellaisten. Oma kutsuni on alkanut hahmottua pikku hiljaa sen jälkeen, kun annoin elämäni täysin Hänen johtonsa alle. Suunta elämässäni todella muuttui tuolloin ja myös mielenkiinnon kohteet muuttuivat. Minun kohdallani seurauksena tästä vaihtui myös ammatti.

Eräs alue jota Jumala on itselleni yllätyksenä alkanut tuoda elämääni uskoontuloni jälkeen, on mediatyö. Hyvin nopeasti elämänmuutokseni jälkeen ajauduin mukaan erään kristillisen lehden suunnittelutiimiin ja vaikka tuo projekti meillä kariutuikin, kipinä oli syttynyt. Jokin aika tästä eteenpäin ystäväni veti minut mukaan aloittamaan TV7:lle kristillistä nuortenohjelmaa , Sytkäriä. Oli hienoa saada kurkistaa TV -maailman sisälle reilun tuotantokauden ajan, pieniä haastatteluja ja opetuksia tehden. Irtauduin tästä ryhmästä, kun maisemamme vaihtuivat keskisuomalaisiksi, mutta ei mennyt kauaakaan, kun Jumala toi elämääni seuraavaan mediaprojektin. Minua pyydettiin mukaan tekemään kristillistä nuortenlehti Dynamitea ja tuohon lehteen kirjoitin erilaisia tekstejä aktiivisesti parin vuoden ajan. Jälleen myös tuo työ loppui luonnollisesti, elämäntilanteemme oleellisesti muututtua.

Varmasti kaikki aiemmat kokemukset ovat olleet osaltaan muovaamassa näkyäni seurakuntatyöstä ja näin ollen Kotkaan tullessani haaveilin median laajemmasta käyttöönottamisesta ilosanoman levittämisessä. Tarkoituksenani ei ollut lähteä kiirehtimään vaan ennemminkin katsoa rauhassa tilannetta ehkä ainakin vuoden, parin ajan. Kuitenkin ennen kuin huomasinkaan, tuotiin eteeni perusta mediatyölle; ryhmä innokkaita seurakuntalaisia, joista löytyi kaikki tarvittava potentiaali ja into liikkeelle lähtemiseen. Ja nyt joidenkin palaverien jälkeen, olemme aloittamassa mediatyötä aivan tuoreella näyllä ja tuoreiden nettisivujen avustuksella. Itse otan tämän kaiken Jumalan kädestä, koska siinä toistuu samat jumalallisen johdatuksen merkit kuin aiemmassakin kokemassani johdatuksessa; ensin Jumala antaa näyn ja sitten mahdollisuuden sen toteuttamiseen. Minun tehtäväni on ollut vain ottaa kuuliaisesti vastaan.

Blogi alkaa pian!

Olen taas avaamassa uutta blogia, mutta menee vielä hetki ennen kuin saan muokattua ulkoasun ym. kuntoon. Lopetin joitain kuukausia sitten edellisen blogini pois tämän alta, tarkoitus ei ollut lähteä pois pitkäksi aikaa. Uusi blogi palvelee nyt samalla eräänlaisena "pastorin palstana" seurakuntamme kohta valmistuvilla uusilla nettisivuilla.