tiistai 23. huhtikuuta 2013

MIKSI KÄYT KIRKOSSA?

Kuulin että vuosia sitten Etelä-Korean megaseurakunnan johtajalta, Yonggi Cholta oli kysytty miksi Suomen kirkoissa ei niin käy väkeä. Hän oli empimättä vastannut, että Suomessa ihmiset tulevat kuuntelemaan saarnaa, mutta Etelä-Koreassa ihmiset tulevat kohtaamaan Jumalaa.

Miksi sinä tulet jumalanpalvelukseen? Tuletko kohtaamaan Jumalaa vai arvioimaan sunnuntain saarnaajan puhetaitoa ja bändin edesottamuksia?

Tai jos olet vastuunkantaja, mitä pyrit tuomaan ihmisille? Rukoiletko itsesi palavaksi sen lisäksi, että pyrit teknisesti hyvään suoritukseen? Onko salattu tavoitteesi tuoda esiin pätevyyttäsi vai johdattaa ihmisiä elävän Kristuksen kohtaamiseen?

tiistai 9. huhtikuuta 2013

TAIVAAN KULTTUURI

Uskovia ei ole kutsuttu elämään maailman kulttuurin armoilla; "...älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan" (Room.12:2). Meitä ei ole myöskään luotu elämään jatkuvassa puolustuksessa maailman voimia vastaan. Meidät on kutsuttu vaikuttamaan ja jos elämme vapaina Jumalan lapsina todeksi Taivaan kulttuuria, joka meille on annettu Pyhässä Hengessä, me emme voi olla vaikuttamatta. Vapise maailma!

Mikä on Taivaan kulttuuri? Millainen on se Valtakunta josta Jeesus niin paljon puhui ja jonka ilmestymistä Hän opetti myös meidät rukoilemaan? Paavali antaa meille tähän joitain hyviä suuntaviivoja roomalaiskirjeen luvussa 12. Ensinnäkin hän kertoo että vastalääke maailmaan mukautumiselle on elää jatkuvassa mielen uudistuksessa, jossa pystyy erottamaan mikä on hyvää, otollista ja täydellistä. Nämä kolme ovat kaikki Taivaan valtakunnan ydinarvoja. Siellä kaikki on hyvää, otollista ja täydellistä! Edelleen Paavali kuvaa Taivaan kulttuuria; rakastakaa toisianne, kilpailkaa toistenne kunnioittamisessa, olkaa hengellisesti innokkaita, olkaa iloisia, kärsivällisiä, kestäviä ja epäitsekkäitä. Siunatkaa, olkaa myötätuntoisia, nöyriä ja ahkeria hyvän tekemisessä!

Mitä voimme tämän perusteella sanoa Taivaan kulttuurista? Se on kaiken hyvyyden ja siunauksen kulttuuri! Sen voima on piilotettu rakkauteen ja se on moninkertainen koston voimaan verrattuna! Alistutko maailman mukaisuuteen vai oletko jo herännyt elämään kohdallasi todeksi Taivaan kulttuuria, jota mikään ei voi pidätellä?!