tiistai 17. helmikuuta 2015

MISSION JÄLKILÖYLYISSÄ

Vuosi on alkanut mielenkiintoisella ja seurakuntaa sytyttävällä tavalla! Muutos on mahdollinen -missio valtavine lehtitalkoineen oli seurakunnalle ponnistus joka tullaan muistamaan. Yli 13000 jaettua lehteä olivat suuri tien raivaaja Jumalan sanalle moneen sydämeen Kotkan kaupungissa. Lisäksi monet tekivät uskon ratkaisun, useat uudistuivat ja onpa joku kertonut parantuneensakin missiotilaisuuksissa. Into joka sai vallata väkeä näiden tapahtumien aikana on ollut minulle ehkä merkittävin osoitus Jumalan siunauksesta yllämme. Moni sydän alkoi aavistella, että olemme astumassa aivan erityiseen siunausten aikaan kaupungissamme.

Siunaavia uutisia on kuulunut myös muualta päin kaupunkiamme. Yhteisissä aamurukouskokouksissa on väki lisääntynyt ja rukous tuntuu ikään kuin helpommalta. Väen lisääntymisestä ja hengellisistä voitoista raportoi myös paikallinen Healing Rooms.

Toisaalta olemme viime aikoina kokeneet kuinka monia on seulottu aikalailla. Erityisesti monet keskeiset hengelliset vastuunkantajat ovat joutuneet kuluvan vuoden aikana käymään läpi todella vaikeita taisteluita.

Eräs Kotkan hengellisistä vaikuttajista oli nähnyt hiljattain myös unen jonka pääsanoma oli kaiken koetun mukainen. Sen keskeisin sanoma oli, että olemme astumassa kaupungissamme aivan uuteen aikaan, mutta ennen sitä aktiivisimpia kristittyjä koetellaan. Uni kuvasi kuinka Saatana on päässyt oikein riepottelemaan monia. Unessa oli myös vahva kehotus hengelliseen valvomiseen näinä päivinä.

Pysytään siis edelleen lujina Herrassa ja ammenetaan iloiten Hengen lähteistä. Hyvä tulee lisääntymään!