(Tämä kirjoitus on julkaistu osittain myös tämän viikon Ristin Voitossa, mutta koska toimitus oli joutunut leikkelemään sitä niin paljon niin julkaisen täällä vielä kokoversion. Klapurin vastauksen näet myös RV:stä).
Mielestäni Jukka Klapurin vastaus RV 44 ”Kysy Raamatusta”
-palstalla olleeseen sairauden nuhtelemista koskevaan kysymykseen oli hieman
kyseenalainen. Ensin Jukka toteaa Jeesuksen toimintaan perustuen, että
sairauden nuhteleminen on raamatullista. Tämän jälkeen hän nostaa esiin
raamatunkohtia, jotka kertovat Jeesuksella olleesta jumalallisesta vallasta.
Hän jatkaa myöntäen, että Jeesus kyllä antoi tämän vallan myöhemmin
kahdelletoista ja 72 opetuslapselle, mutta sen jälkeen ilman minkäänlaisia
perusteluja, arvelee näiden valtuutuksien olleen väliaikaisia. Tähän arveluun
hän perustaa ajatuksensa, jonka mukaan opettaja joka kehottaa nuhtelemaan
sairautta, tekee väärin. Edelleen hän arvelee, että kukaan uskova ei todennäköisesti
pysty parantamaan sairauksia nuhtelemalla tauteja. Tällainen toimintatapa
kuuluu hänen mukaansa vain Jeesukselle, jolla ainoastaan on valta luomakunnassaan.
Missä
vaiheessa Jeesus otti valtuudet pois opetuslapsiltaan? Kysymys kohdistuu mielessäni
väistämättä myös Suureen lähetyskäskyyn. Eikö siinä ole kyse samankaltaisesta
tilanteesta, jossa Jeesukselle on annettu kaikki valta ja hän lähettää
opetuslapsensa nyt laittamaan tätä valtaa käytäntöön? Paikkaan ja aikaan
rajoitettuna hän ei ehtisi parantaa ja vapauttaa kaikkia siinä voitelussa, joka
hänellä oli Pyhässä Hengessä ja siksi hän lähetti opetuslapset jatkamaan tätä
tehtävää Pyhän Hengen voitelemina. Hän lähettää opetuslapset samalla tavalla
kuin Isä lähetti hänet ja tekemään vieläpä samoja tekoja kuin hän teki, jopa
enemmänkin. Vai onko tämäkin lähetyskäsky rajoittunut johonkin tiettyyn
joukkoon tai aikaan?
On totta, että
näyttää olleen lyhyt jakso jolloin opetuslasten ei tullut mennä ja käyttää
näitä valtuuksia vaan odottaa voitelua Jerusalemissa. Uskoakseni tämä johtui
siitä, että edellinen valtuutus perustui Jeesuksen yllä olleeseen voiteluun,
jota hän ikään kuin jakoi opetuslapsille, kuten Mooseksen voitelua aikoinaan
jaettiin 70:lle. Kun Jeesus nousi ylös, myös voitelu nousi hänen mukanaan.
Jeesus itse kertoo yhdeksi syyksi ylösnousemiseensa sen, että Pyhä Henki voisi
tulla alas. Helluntain jälkeen apostolit lähtivätkin silminnähden panemaan
valtuutuksiaan käytäntöön.
Klapuri
mainitsee vielä Raamatun opettavan, että meidän tulee rukoilla sairauksien parantumisen
puolesta. Ehkäpä hän viittaa Jaakobin (5:14-15) kohtaan, jossa kehotetaan
kutsumaan vanhimmat rukoilemaan sairaan puolesta. Paljon enemmän on Ut:ssa
kuitenkin esimerkkejä valtuuksilla parantamisesta. Jeesus, Paavali, Pietari ja
Johannes rukoilivat, mutta kun ”tilanne tuli päälle” he eivät enää rukoilleet
vaan Jeesuksen nimessä paransivat sairaita valtuuksilla jotka olivat
Mestariltaan saaneet. Onko asia muuttunut meidän aikoihin tultaessa vai onko
tullut taas aika, kuten niin monta kertaa aiemmin (esim. helluntaiherätyksen
syntyhetket), että meidän pitää kaivaa muinaiset uskon totuudet esiin epäuskon
multien alta?!
Klapuri
näkee myös hyväksi monien muiden tavoin varoittaa meitä luulemasta itseämme pikkujumaliksi. Uudestisyntyneinä
Hengestä, myös meissä on jumalallinen luonto, jonka Jumala haluaa voidella Voimallaan
palvelutehtäviin. Toki ymmärrämme, että tämä kaikki on armosta, emmekä me ole
Jumalia niin kuin Isämme, Poika ja Pyhä Henki! Mielestäni körttiläinen
helluntaiteologiamme painaa meitä jo muutenkin itsetunnoltamme heikkoja suomalaisia
uskovia alas. Siitä on seurauksena se, ettemme ole löytäneet hengellistä
potentiaaliamme Jumalan pyhinä emmekä ole useinkaan uskaltaneet astua siihen
voiteluun ja valtaan joka meille Jeesuksen seuraajina, ”pikkukristuksina” (Ap.t.11:26)
on tarkoitettu.
