Koen erittäin tärkeäksi, että Jumalan palvelija pyrkisi aina saamaan sanan Herralta, kun Hänet on asetettu paikalle, jossa tulisi kanssamatkaajia ravita. Näin olen itsekin pyrkinyt aina toimimaan. Profeetallisuus on minulle tärkeä osa kutsua olla Jumalan lähettiläs maan päällä. Minulla tulisi olla sanoja joiden alkuperä on kotimaassani Taivaassa, koska vain silloin niissä on todellinen elämä.
Jaan nyt joitain sanoja joita olen kokenut saaneeni Jumalalta viime kuukausien aikana meidän seurakunnallemme ja kaupungillemme. Olen niitä jo jakanut erilaisissa tilaisuuksissa, mutta muistuttaminen tekee meille yleensä hyvää.
Eräässä aamurukoushetkessä näin kuinka kaupungissamme on tukkiutuneita muinaisia lähteitä. Ne ovat henkilöitä tai yhteisöjä joista Jumalan virrat ovat joskus päässeet virtaamaan valtoimesti kaupunkimme parhaaksi. Ajan saatossa nämä lähteet - joita oli ehkä 6 tai 7 - ovat kuitenkin syystä tai toisesta tukkeutuneet. On voinut tulla pettymyksiä, katkeruutta, riitoja sekä kaikenlaista kaunaa ja sydämet ovat sulkeutuneet. Pyhä Henki kutsuu meitä rukoilemaan näitä muinaisia lähteitä auki. Hän haluaa siirtää kivenlohkareet niiden suulta!
Näistä lähteistä tulee mieleeni Iisakin kaivot, jotka filistelaiset lapioivat umpeen (1.Moos.26). Filistealaiset kuvaavat Raamatussa monesti sielunvihollisen joukkoja, joita vastaan me käymme taisteluja. Vihollinen on saanut tukittua monien sydämen, ettei elämän veden virrat pääse virtaamaan ulos. Kun ymmärtää tämän omalle kohdalleen, ei auta kuin ottaa lapio käteen ja alkaa lapioimaan. Niin Iisak'kin teki. Lapioiminen tarkoittaa jotain konkreettista väsyneen huokailun sijaan. Se tarkoittaa työhön ryhtymistä sen puolesta, että sisimpäni lähde saisi jälleen aueta.
Itsekin olen välillä löytänyt kaivoni täytettynä. Silloin olen alkanut jälleen entistä enemmän tutkia Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Olen etsinyt käsiini kristillisiä ohjelmia sellaisilta alueilta jotka ovat saaneet minut aiemminkin syttymään. Ja tässä kaikessa olen päättänyt olla kestävä, kaivaa niin kauan, että vesi jälleen virtaa niin kuin ennen virtasi. Vapautetaan Jumalan virrat kaupunkimme ylle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti