lauantai 22. elokuuta 2015
KARAVAANI KULKEE!
Meidän perheen karavaani kulkee taas. Pilvi on noussut ja uusi asemapaikkamme on Suomen Nurmijärvi. Aloitan siellä työt paikallisen helluntaiseurakunnan pastorina syyskuun alussa. Hetken vielä harkitsen jatkanko blogien kirjoittamista tälle sivulle, koska osaltaan tarkoitin tämän palvelemaan nimenomaan Kotkan työtä ja sivu on profiloitu aina nimeä myöten tähän tarkoitukseen. Eli joko muutan nimeä tai laitan jäihin koko homman, mutta harkitsen hetken. Jos tahtoisit että jatkossakin kirjoittaisin, voit ilmaista sen :) .
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
BROWN, WHITE, JOHNSON, HERZOG, OWUOR, BENTLEY...
Nuorena uskovana koin pahimmat uskonkriisini, kun äärimmäiset mielipiteet suhteessa hengellisiin virtauksiin repivät minua kahtia. Lopulta en enää ollut varma kuka on uskossa ja kuka eksyksissä. Pelastuksen kypäräni kesti juuri ja juuri nuo rytinät.
Viimeisen vuoden sisällä useat henkilöt - lähiomaiset, seurakuntalaiset ja tuntemattomat - ovat kyselleet minulta mielipidettäni milloin mihinkin hengelliseen virtaukseen. Tässä muutama yleinen suuntaviiva ja havainto kuinka itse nykyään suhtaudun näihin asioihin.
Ensinnäkin, en arvioi tai anna mielipidettäni kenestäkään ennen kuin olen itse kuunnellut vähintään pari kolme hänen puhettaan sekä keskustellut arvostamieni kypsien kristittyjen kanssa. Varsinkaan, en tee arviotani epämääräisten kiertokirjeiden tai artikkeleiden perusteella joiden kirjoittajaa en tunne. No miksi ihmeessä en? Noh, olen huomannut, että kristityiksi itseään sanovia ihmisiä on maailmassa kovin monenlaisia. Moni heistä ei ole helluntai-karismaatikko eikä alun alkaenkaan ole samaa mieltä Suomen Helluntailiikkeen näkemyksistä koskien vaikka Pyhää Henkeä tai seurakuntajärjestystä. Näin ollen heidän tekstiäänkään ei tulisi automaattisesti lukea kuin se olisi karismaattisuudelle myönteisen ihmisen kirjoittama. Esimerkiksi monet jotka ovat varovaisia suhteessa erilaisiin ilmiöihin eivät todennäköisesti allekirjoittaisi Niilo Ylivainion tai Azusa-kadun tapahtumia Pyhän Hengen aikaansaamiksi. Olen siis ollut monien mielestä pielessä aivan alusta alkaen.
Toinen pointtini on se, että näistä kirjoittajista on monesti vaikea löytää mitään taustatietoa. Minkälaisia ihmisiä he itse ovat, minkälaista hedelmää kantavat? Ja jos en löydä tietoa, minussa nousee epäilys, voisiko kenties olla kyseessä joku omaan huoneeseensa linnoittautunut epävakaa ja pelokas persoonallisuus, joka näin pyrkii välittämään ahdistustaan muille. Sosiaalisen median aikakautena ihmisen koetteleminen on käynyt vaikeaksi, kun et enää tapaakaan häntä kasvoista kasvoihin. Voi olla, että monellakaan artikkelin kirjoittajalla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada ääntään kuuluville, jos hän joutuisi luovia tehtävässään normaalin arkielämän sosiaalisessa kierrossa.
Seuraava havainto joka minua näissä keskusteluissa monesti häiritsee on se, että kirjoittajilla vaikuttaa monesti olevan suorastaan tarve polarisoida ko. tilanne. Jos olet tällainen mustavalkoinen lukija, todennäköisesti niputit otsikon nimet edustamaan kaikki yhtä ja samaa ryhmää. Itselleni ne kuitenkin edustavat yksilöitä jotka koettelen toisistaan ja ystävistään riippumatta yksi kerrallaan. Lähtökohtaisesti ajattelen, että he ovat Jeesukseen uskovia ihmisiä - kunnes toisin todistetaan - ja seisovat tai kaatuvat Herransa edessä. Lähtökohtaisesti haluan myös kunnioittaa jokaista Herran palvelijaa. Toisilla lähtökohta hutkimisille tuntuu olevan aivan toinen.
Tärkein arviointiperuste on Jeesuksen itsensä mukaan hedelmä. Olen näkevinäni huonoa hedelmää kysymyksemme molemmissa äärissä. Toisessa kokemukset ja fiilikset irtautuvat Sanasta niin, että ajavat meidät lopulta kylpemään lihallisissa himoissamme. Toisessa niille taas ei anneta tilaa niin, ettei Pyhällä Hengellä ole oikeasti enää juurikaan mahdollisuuksia toimia, saati sitten vapautta tehdä mitä Hän tahtoo. Kun hedelmästä puhutaan, en myöskään pidä pelkoa hyvänä isäntänä uskovalle ihmiselle. Jos olemme juurtuneina Jumalan rakkauteen, meissä ei ole pelkoa, sillä tunnemme Hänet johon uskomme.
Arviointi on siis raamatullista ja uskallan sanoa asioita, kun olen niistä vakuuttunut. Vakuuttumiseni kuitenkin ottaa aikaa ja vaatii henkilöön perehtymistä. Herzogiin suhtaudun varauksellisesti, koska hän operoi kuulemani perusteella melko reilusti epäoleellisemmissa ja Raamatun ulkopuolisissa asioissa ydinevankeliumin sijaan. Bentleyn vanhoissa puheissa korostui enkelit ja hän joutuikin tilanteeseen, jossa joutui myöntämään, ettei niistä kaikki olleet Herran enkeleitä. Hänen nykyjulistustaan en ole vielä kuunnellut joten en tiedä hänen tilaansa parannuksenteon jälkeen. Browniin en ole perehtynyt vielä tarpeeksi voidakseni sanoa juuri mitään, tämän viikon jälkeen tiedän luultavasti enemmän. Sen sijaan esimerkiksi White ja Johnson ovat kuulemani ja lukemani perusteella hyvinkin raamatullisia kristittyjä joita uskallan suositella.
Yhteenkään ihmiseen en kuitenkaan halua takertua liiaksi, koska kukaan heistä ei ole täydellinen. Osa heistä on voinut olla vinossa, mutta ovat sittemmin suoristuneet, osa on voinut olla suoria, mutta saattavat vielä vinoutua... mistä näitä tietää!? Haluan olla jatkuvasti avoin Jumalan edessä, että voin kuulla mitä Hän haluaa minulle sanoa ja opettaa Sanansa ja eri palvelijoidensa kautta.
Raamatun mukaan alaikäinen kristitty on erilaisten opintuulten heiteltävissä (Efe.4). Siksi pidän tärkeänä, että meillä on seurakuntayhteys jonka piirissä on kypsiä ja valvovia hengellisiä isiä ja äitejä jotka voivat tarvittaessa ohjata ja neuvoa. Minäkin pääsin aikoinani pahimmasta pälkähästä erään vanhimman viisaan neuvon avulla. Olen myös huomannut, että edelläkuvattu polarisointi eli asioiden jakaminen jyrkkiin leireihin, korostuu siellä, missä ollaan erillään elämästä ja yhteydestä. Missä taas ollaan ihmisten parissa, tiedetään jatkuvasti kipeällä tavalla kuinka vajavaisia me kaikki olemme. Tämä tuo väriä mustavalkoiseen maailmaan. Toivottavasti tämä kirjoitus voisi saada jossa kussa aikaan lepoa pelon sijaan, sillä täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Kun uskomme keskipiste on Jeesus Kristus, me pysymme pystyssä ja oikenemme jos olemme olleet vinossa!
Viimeisen vuoden sisällä useat henkilöt - lähiomaiset, seurakuntalaiset ja tuntemattomat - ovat kyselleet minulta mielipidettäni milloin mihinkin hengelliseen virtaukseen. Tässä muutama yleinen suuntaviiva ja havainto kuinka itse nykyään suhtaudun näihin asioihin.
Ensinnäkin, en arvioi tai anna mielipidettäni kenestäkään ennen kuin olen itse kuunnellut vähintään pari kolme hänen puhettaan sekä keskustellut arvostamieni kypsien kristittyjen kanssa. Varsinkaan, en tee arviotani epämääräisten kiertokirjeiden tai artikkeleiden perusteella joiden kirjoittajaa en tunne. No miksi ihmeessä en? Noh, olen huomannut, että kristityiksi itseään sanovia ihmisiä on maailmassa kovin monenlaisia. Moni heistä ei ole helluntai-karismaatikko eikä alun alkaenkaan ole samaa mieltä Suomen Helluntailiikkeen näkemyksistä koskien vaikka Pyhää Henkeä tai seurakuntajärjestystä. Näin ollen heidän tekstiäänkään ei tulisi automaattisesti lukea kuin se olisi karismaattisuudelle myönteisen ihmisen kirjoittama. Esimerkiksi monet jotka ovat varovaisia suhteessa erilaisiin ilmiöihin eivät todennäköisesti allekirjoittaisi Niilo Ylivainion tai Azusa-kadun tapahtumia Pyhän Hengen aikaansaamiksi. Olen siis ollut monien mielestä pielessä aivan alusta alkaen.
Toinen pointtini on se, että näistä kirjoittajista on monesti vaikea löytää mitään taustatietoa. Minkälaisia ihmisiä he itse ovat, minkälaista hedelmää kantavat? Ja jos en löydä tietoa, minussa nousee epäilys, voisiko kenties olla kyseessä joku omaan huoneeseensa linnoittautunut epävakaa ja pelokas persoonallisuus, joka näin pyrkii välittämään ahdistustaan muille. Sosiaalisen median aikakautena ihmisen koetteleminen on käynyt vaikeaksi, kun et enää tapaakaan häntä kasvoista kasvoihin. Voi olla, että monellakaan artikkelin kirjoittajalla ei olisi mitään mahdollisuuksia saada ääntään kuuluville, jos hän joutuisi luovia tehtävässään normaalin arkielämän sosiaalisessa kierrossa.
Seuraava havainto joka minua näissä keskusteluissa monesti häiritsee on se, että kirjoittajilla vaikuttaa monesti olevan suorastaan tarve polarisoida ko. tilanne. Jos olet tällainen mustavalkoinen lukija, todennäköisesti niputit otsikon nimet edustamaan kaikki yhtä ja samaa ryhmää. Itselleni ne kuitenkin edustavat yksilöitä jotka koettelen toisistaan ja ystävistään riippumatta yksi kerrallaan. Lähtökohtaisesti ajattelen, että he ovat Jeesukseen uskovia ihmisiä - kunnes toisin todistetaan - ja seisovat tai kaatuvat Herransa edessä. Lähtökohtaisesti haluan myös kunnioittaa jokaista Herran palvelijaa. Toisilla lähtökohta hutkimisille tuntuu olevan aivan toinen.
Tärkein arviointiperuste on Jeesuksen itsensä mukaan hedelmä. Olen näkevinäni huonoa hedelmää kysymyksemme molemmissa äärissä. Toisessa kokemukset ja fiilikset irtautuvat Sanasta niin, että ajavat meidät lopulta kylpemään lihallisissa himoissamme. Toisessa niille taas ei anneta tilaa niin, ettei Pyhällä Hengellä ole oikeasti enää juurikaan mahdollisuuksia toimia, saati sitten vapautta tehdä mitä Hän tahtoo. Kun hedelmästä puhutaan, en myöskään pidä pelkoa hyvänä isäntänä uskovalle ihmiselle. Jos olemme juurtuneina Jumalan rakkauteen, meissä ei ole pelkoa, sillä tunnemme Hänet johon uskomme.
Arviointi on siis raamatullista ja uskallan sanoa asioita, kun olen niistä vakuuttunut. Vakuuttumiseni kuitenkin ottaa aikaa ja vaatii henkilöön perehtymistä. Herzogiin suhtaudun varauksellisesti, koska hän operoi kuulemani perusteella melko reilusti epäoleellisemmissa ja Raamatun ulkopuolisissa asioissa ydinevankeliumin sijaan. Bentleyn vanhoissa puheissa korostui enkelit ja hän joutuikin tilanteeseen, jossa joutui myöntämään, ettei niistä kaikki olleet Herran enkeleitä. Hänen nykyjulistustaan en ole vielä kuunnellut joten en tiedä hänen tilaansa parannuksenteon jälkeen. Browniin en ole perehtynyt vielä tarpeeksi voidakseni sanoa juuri mitään, tämän viikon jälkeen tiedän luultavasti enemmän. Sen sijaan esimerkiksi White ja Johnson ovat kuulemani ja lukemani perusteella hyvinkin raamatullisia kristittyjä joita uskallan suositella.
Yhteenkään ihmiseen en kuitenkaan halua takertua liiaksi, koska kukaan heistä ei ole täydellinen. Osa heistä on voinut olla vinossa, mutta ovat sittemmin suoristuneet, osa on voinut olla suoria, mutta saattavat vielä vinoutua... mistä näitä tietää!? Haluan olla jatkuvasti avoin Jumalan edessä, että voin kuulla mitä Hän haluaa minulle sanoa ja opettaa Sanansa ja eri palvelijoidensa kautta.
Raamatun mukaan alaikäinen kristitty on erilaisten opintuulten heiteltävissä (Efe.4). Siksi pidän tärkeänä, että meillä on seurakuntayhteys jonka piirissä on kypsiä ja valvovia hengellisiä isiä ja äitejä jotka voivat tarvittaessa ohjata ja neuvoa. Minäkin pääsin aikoinani pahimmasta pälkähästä erään vanhimman viisaan neuvon avulla. Olen myös huomannut, että edelläkuvattu polarisointi eli asioiden jakaminen jyrkkiin leireihin, korostuu siellä, missä ollaan erillään elämästä ja yhteydestä. Missä taas ollaan ihmisten parissa, tiedetään jatkuvasti kipeällä tavalla kuinka vajavaisia me kaikki olemme. Tämä tuo väriä mustavalkoiseen maailmaan. Toivottavasti tämä kirjoitus voisi saada jossa kussa aikaan lepoa pelon sijaan, sillä täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa. Kun uskomme keskipiste on Jeesus Kristus, me pysymme pystyssä ja oikenemme jos olemme olleet vinossa!
tiistai 17. helmikuuta 2015
MISSION JÄLKILÖYLYISSÄ
Vuosi on alkanut mielenkiintoisella ja seurakuntaa sytyttävällä tavalla! Muutos on mahdollinen -missio valtavine lehtitalkoineen oli seurakunnalle ponnistus joka tullaan muistamaan. Yli 13000 jaettua lehteä olivat suuri tien raivaaja Jumalan sanalle moneen sydämeen Kotkan kaupungissa. Lisäksi monet tekivät uskon ratkaisun, useat uudistuivat ja onpa joku kertonut parantuneensakin missiotilaisuuksissa. Into joka sai vallata väkeä näiden tapahtumien aikana on ollut minulle ehkä merkittävin osoitus Jumalan siunauksesta yllämme. Moni sydän alkoi aavistella, että olemme astumassa aivan erityiseen siunausten aikaan kaupungissamme.
Siunaavia uutisia on kuulunut myös muualta päin kaupunkiamme. Yhteisissä aamurukouskokouksissa on väki lisääntynyt ja rukous tuntuu ikään kuin helpommalta. Väen lisääntymisestä ja hengellisistä voitoista raportoi myös paikallinen Healing Rooms.
Toisaalta olemme viime aikoina kokeneet kuinka monia on seulottu aikalailla. Erityisesti monet keskeiset hengelliset vastuunkantajat ovat joutuneet kuluvan vuoden aikana käymään läpi todella vaikeita taisteluita.
Eräs Kotkan hengellisistä vaikuttajista oli nähnyt hiljattain myös unen jonka pääsanoma oli kaiken koetun mukainen. Sen keskeisin sanoma oli, että olemme astumassa kaupungissamme aivan uuteen aikaan, mutta ennen sitä aktiivisimpia kristittyjä koetellaan. Uni kuvasi kuinka Saatana on päässyt oikein riepottelemaan monia. Unessa oli myös vahva kehotus hengelliseen valvomiseen näinä päivinä.
Pysytään siis edelleen lujina Herrassa ja ammenetaan iloiten Hengen lähteistä. Hyvä tulee lisääntymään!
Siunaavia uutisia on kuulunut myös muualta päin kaupunkiamme. Yhteisissä aamurukouskokouksissa on väki lisääntynyt ja rukous tuntuu ikään kuin helpommalta. Väen lisääntymisestä ja hengellisistä voitoista raportoi myös paikallinen Healing Rooms.
Toisaalta olemme viime aikoina kokeneet kuinka monia on seulottu aikalailla. Erityisesti monet keskeiset hengelliset vastuunkantajat ovat joutuneet kuluvan vuoden aikana käymään läpi todella vaikeita taisteluita.
Eräs Kotkan hengellisistä vaikuttajista oli nähnyt hiljattain myös unen jonka pääsanoma oli kaiken koetun mukainen. Sen keskeisin sanoma oli, että olemme astumassa kaupungissamme aivan uuteen aikaan, mutta ennen sitä aktiivisimpia kristittyjä koetellaan. Uni kuvasi kuinka Saatana on päässyt oikein riepottelemaan monia. Unessa oli myös vahva kehotus hengelliseen valvomiseen näinä päivinä.
Pysytään siis edelleen lujina Herrassa ja ammenetaan iloiten Hengen lähteistä. Hyvä tulee lisääntymään!
perjantai 2. tammikuuta 2015
KUTSUTTU SIJOITTAMAAN!
Kiitollinen mieli täytti tänä aamuna sydämeni, kun ajatuksissani tajusin kuinka moni on vuosien varrella uskonut ja sijoittanut minuun. Aina en itsekään ole uskonut itseeni, mutta aina on löytynyt joitain ihmisiä jotka ovat nähneet minut kuin Jumalan silmin. Jumala nimittäin näkee jokaisessa meissä mahdollisuuksia ja uskon, että Hän katsoo niihin enemmän kuin heikkouksiimme.
Mieleeni nousi se minulle edelleen tuntematon henkilö, joka maksoi Raamattukoulussa minun viimeisen lukukauden opintoni. Hän oli Jumalan käytössä, sillä itselläni ei ollut tuota tuhatta euroa opintomaksuihin. Hän sijoitti minuun uskossa ja toivon, että voisin osoittautua hyväksi sijoituskohteeksi.
Muistelin myös ensimmäisen seurakuntani, Malmin Saalemin silloista pastori Mikko Sinivirtaa, joka alkoi opetuslapseuttaa minua, kun tulin uskoon. Hän ohjasi minua valinnoissa joita mietin, antoi vastuuta, veti mukaan toimintaan ja jopa työntekijöiden tapaamisiin. Mikon on täytynyt nähdä minussa paljon suurta keskeneräisyyttä, mutta on hän nähnyt muutakin, koska jaksoi minuun niin paljon sijoittaa voimavarojaan ja aikaansa. Toivottavasti voisin ajan kanssa osoittaa olleeni hyvä sijoituskohde.
Onko joku joskus sijoittanut sinuun? Jos on, uskon että olet myös kantanut hyvää hedelmää. Jos ei, niin uskon, että sinun olisi aika etsiä itsellesi vaikkapa seurakunta jossa sinun kasvuusi voitaisi alkaa panostaa enemmän.
Jumalan valtakunnassa meidät kaikki on kutsuttu sijoittamaan meille uskottuja taivaallisia voimavaroja ja pääomaa eteenpäin. "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." Me olemme sijoittajia. Tärkein sijoitusneuvojamme on Pyhä Henki. Hän neuvoo minua usein sijoittamaan sellaisiin henkilöihin joihin en muuten ymmärtäisi sijoittaa. Sellaisiin jotka eivät ihmisten silmissä ole paljoakaan. Ja uskon, että ajan tullen saan nähdä kuinka monet sijoituskohteeni alkavat kukoistaa :) .
Mieleeni nousi se minulle edelleen tuntematon henkilö, joka maksoi Raamattukoulussa minun viimeisen lukukauden opintoni. Hän oli Jumalan käytössä, sillä itselläni ei ollut tuota tuhatta euroa opintomaksuihin. Hän sijoitti minuun uskossa ja toivon, että voisin osoittautua hyväksi sijoituskohteeksi.
Muistelin myös ensimmäisen seurakuntani, Malmin Saalemin silloista pastori Mikko Sinivirtaa, joka alkoi opetuslapseuttaa minua, kun tulin uskoon. Hän ohjasi minua valinnoissa joita mietin, antoi vastuuta, veti mukaan toimintaan ja jopa työntekijöiden tapaamisiin. Mikon on täytynyt nähdä minussa paljon suurta keskeneräisyyttä, mutta on hän nähnyt muutakin, koska jaksoi minuun niin paljon sijoittaa voimavarojaan ja aikaansa. Toivottavasti voisin ajan kanssa osoittaa olleeni hyvä sijoituskohde.
Onko joku joskus sijoittanut sinuun? Jos on, uskon että olet myös kantanut hyvää hedelmää. Jos ei, niin uskon, että sinun olisi aika etsiä itsellesi vaikkapa seurakunta jossa sinun kasvuusi voitaisi alkaa panostaa enemmän.
Jumalan valtakunnassa meidät kaikki on kutsuttu sijoittamaan meille uskottuja taivaallisia voimavaroja ja pääomaa eteenpäin. "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." Me olemme sijoittajia. Tärkein sijoitusneuvojamme on Pyhä Henki. Hän neuvoo minua usein sijoittamaan sellaisiin henkilöihin joihin en muuten ymmärtäisi sijoittaa. Sellaisiin jotka eivät ihmisten silmissä ole paljoakaan. Ja uskon, että ajan tullen saan nähdä kuinka monet sijoituskohteeni alkavat kukoistaa :) .
perjantai 7. marraskuuta 2014
PROFEETALLISIA SANOJA SEURAKUNNALLEMME 2
Jaoin viime viestissä joitain viime kuukausina kokemiani Jumalan sanoja meidän kaupungillemme. Tässä viestissä jaan muutamia selvästi kokemiani sanoja lisää.
Olen puhunut siitä kuinka herätystä odottaessamme odotamme ikään kuin tammimetsää, mutta Jumala antaa meille tammenterhoja testataksensa kuinka paljon todella haluamme herätystä. Niissä meillä on jo kaipaamamme herätys, mutta meidän pitää ensin hoitaa noita terhoja kärsivällisesti ja hellästi sekä suojella maailman tuholaisilta. Jos nän teemme, ajan myötä saamme nähdä sankan vanhurskauden tammien metsän kasvavan Kotkan maassa (Jes.59-61).
Erityisesti ja moneen otteeseen olen kokenut kuinka alueen kärsivät ovat erityisesti Jumalan sydämellä. Siksi on ilo huomata, että työmme tavoittaa tällä hetkellä monia vaikeista taustoista tulevia lapsia ja nuoria sekä leipäkirkon kautta myös vanhempaa väkeä. Nämä ovat Jumalan sydämellä ja vaikka joskus voi olla vaikea uskoa, heihin on kätketty herätys. He ovat meille uskottuja terhoja joista voi kasvaa suuri ja sankka metsä.
Jumala on myös näyttänyt minulle nuo vahvat kahleet jotka ovat tämän kaupungin yllä, mutta jotka ovat murenemassa rukouksen ja meidän todistuksemme voimasta. Olemme joiltain kohden Jumalan edessä kuten Filadelfian seurakunta muinoin (Ilm.3). Hän näkee, että voimamme on vähäinen, mutta joukossamme on sitkeä uskollisten joukko. Heille hän tulee antamaan saalista pimeyden joukoista. Saamme nähdä joidenkin syvästi Saatanan pauloissa olleiden pelastuvan.
Jumala on myös avaamassa tulevina aikoina ymmärystämme yhä lisää hengellisestä sodankäynnistä jota käymme sekä systemaattisen esirukoustyön merkityksessä Vihollisen linnoitusten kukistamisessa.
Olen puhunut siitä kuinka herätystä odottaessamme odotamme ikään kuin tammimetsää, mutta Jumala antaa meille tammenterhoja testataksensa kuinka paljon todella haluamme herätystä. Niissä meillä on jo kaipaamamme herätys, mutta meidän pitää ensin hoitaa noita terhoja kärsivällisesti ja hellästi sekä suojella maailman tuholaisilta. Jos nän teemme, ajan myötä saamme nähdä sankan vanhurskauden tammien metsän kasvavan Kotkan maassa (Jes.59-61).
Erityisesti ja moneen otteeseen olen kokenut kuinka alueen kärsivät ovat erityisesti Jumalan sydämellä. Siksi on ilo huomata, että työmme tavoittaa tällä hetkellä monia vaikeista taustoista tulevia lapsia ja nuoria sekä leipäkirkon kautta myös vanhempaa väkeä. Nämä ovat Jumalan sydämellä ja vaikka joskus voi olla vaikea uskoa, heihin on kätketty herätys. He ovat meille uskottuja terhoja joista voi kasvaa suuri ja sankka metsä.
Jumala on myös näyttänyt minulle nuo vahvat kahleet jotka ovat tämän kaupungin yllä, mutta jotka ovat murenemassa rukouksen ja meidän todistuksemme voimasta. Olemme joiltain kohden Jumalan edessä kuten Filadelfian seurakunta muinoin (Ilm.3). Hän näkee, että voimamme on vähäinen, mutta joukossamme on sitkeä uskollisten joukko. Heille hän tulee antamaan saalista pimeyden joukoista. Saamme nähdä joidenkin syvästi Saatanan pauloissa olleiden pelastuvan.
Jumala on myös avaamassa tulevina aikoina ymmärystämme yhä lisää hengellisestä sodankäynnistä jota käymme sekä systemaattisen esirukoustyön merkityksessä Vihollisen linnoitusten kukistamisessa.
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
PROFEETALLISIA SANOJA SEURAKUNNALLEMME 1
Koen erittäin tärkeäksi, että Jumalan palvelija pyrkisi aina saamaan sanan Herralta, kun Hänet on asetettu paikalle, jossa tulisi kanssamatkaajia ravita. Näin olen itsekin pyrkinyt aina toimimaan. Profeetallisuus on minulle tärkeä osa kutsua olla Jumalan lähettiläs maan päällä. Minulla tulisi olla sanoja joiden alkuperä on kotimaassani Taivaassa, koska vain silloin niissä on todellinen elämä.
Jaan nyt joitain sanoja joita olen kokenut saaneeni Jumalalta viime kuukausien aikana meidän seurakunnallemme ja kaupungillemme. Olen niitä jo jakanut erilaisissa tilaisuuksissa, mutta muistuttaminen tekee meille yleensä hyvää.
Eräässä aamurukoushetkessä näin kuinka kaupungissamme on tukkiutuneita muinaisia lähteitä. Ne ovat henkilöitä tai yhteisöjä joista Jumalan virrat ovat joskus päässeet virtaamaan valtoimesti kaupunkimme parhaaksi. Ajan saatossa nämä lähteet - joita oli ehkä 6 tai 7 - ovat kuitenkin syystä tai toisesta tukkeutuneet. On voinut tulla pettymyksiä, katkeruutta, riitoja sekä kaikenlaista kaunaa ja sydämet ovat sulkeutuneet. Pyhä Henki kutsuu meitä rukoilemaan näitä muinaisia lähteitä auki. Hän haluaa siirtää kivenlohkareet niiden suulta!
Näistä lähteistä tulee mieleeni Iisakin kaivot, jotka filistelaiset lapioivat umpeen (1.Moos.26). Filistealaiset kuvaavat Raamatussa monesti sielunvihollisen joukkoja, joita vastaan me käymme taisteluja. Vihollinen on saanut tukittua monien sydämen, ettei elämän veden virrat pääse virtaamaan ulos. Kun ymmärtää tämän omalle kohdalleen, ei auta kuin ottaa lapio käteen ja alkaa lapioimaan. Niin Iisak'kin teki. Lapioiminen tarkoittaa jotain konkreettista väsyneen huokailun sijaan. Se tarkoittaa työhön ryhtymistä sen puolesta, että sisimpäni lähde saisi jälleen aueta.
Itsekin olen välillä löytänyt kaivoni täytettynä. Silloin olen alkanut jälleen entistä enemmän tutkia Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Olen etsinyt käsiini kristillisiä ohjelmia sellaisilta alueilta jotka ovat saaneet minut aiemminkin syttymään. Ja tässä kaikessa olen päättänyt olla kestävä, kaivaa niin kauan, että vesi jälleen virtaa niin kuin ennen virtasi. Vapautetaan Jumalan virrat kaupunkimme ylle!
Jaan nyt joitain sanoja joita olen kokenut saaneeni Jumalalta viime kuukausien aikana meidän seurakunnallemme ja kaupungillemme. Olen niitä jo jakanut erilaisissa tilaisuuksissa, mutta muistuttaminen tekee meille yleensä hyvää.
Eräässä aamurukoushetkessä näin kuinka kaupungissamme on tukkiutuneita muinaisia lähteitä. Ne ovat henkilöitä tai yhteisöjä joista Jumalan virrat ovat joskus päässeet virtaamaan valtoimesti kaupunkimme parhaaksi. Ajan saatossa nämä lähteet - joita oli ehkä 6 tai 7 - ovat kuitenkin syystä tai toisesta tukkeutuneet. On voinut tulla pettymyksiä, katkeruutta, riitoja sekä kaikenlaista kaunaa ja sydämet ovat sulkeutuneet. Pyhä Henki kutsuu meitä rukoilemaan näitä muinaisia lähteitä auki. Hän haluaa siirtää kivenlohkareet niiden suulta!
Näistä lähteistä tulee mieleeni Iisakin kaivot, jotka filistelaiset lapioivat umpeen (1.Moos.26). Filistealaiset kuvaavat Raamatussa monesti sielunvihollisen joukkoja, joita vastaan me käymme taisteluja. Vihollinen on saanut tukittua monien sydämen, ettei elämän veden virrat pääse virtaamaan ulos. Kun ymmärtää tämän omalle kohdalleen, ei auta kuin ottaa lapio käteen ja alkaa lapioimaan. Niin Iisak'kin teki. Lapioiminen tarkoittaa jotain konkreettista väsyneen huokailun sijaan. Se tarkoittaa työhön ryhtymistä sen puolesta, että sisimpäni lähde saisi jälleen aueta.
Itsekin olen välillä löytänyt kaivoni täytettynä. Silloin olen alkanut jälleen entistä enemmän tutkia Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Olen etsinyt käsiini kristillisiä ohjelmia sellaisilta alueilta jotka ovat saaneet minut aiemminkin syttymään. Ja tässä kaikessa olen päättänyt olla kestävä, kaivaa niin kauan, että vesi jälleen virtaa niin kuin ennen virtasi. Vapautetaan Jumalan virrat kaupunkimme ylle!
tiistai 14. lokakuuta 2014
HUMANISMI SEURAKUNNISSAMME
Tämä tekstini saattaa olla kitkerän makuinen monen sitä makustelevan suussa. Uskon, että kielteisiä tunteita kuitenkin tarvitaan kasvuun, ne haastavat meitä ajattelemaan elämäämme uusista näkökulmista ja paljastavat meille sokeita kulmiamme.
Keskeisiä ongelmia joita näemme ympärillämme nykyään huolestuttavan paljon, ovat ihmisten ahdistuneisuus, masennus, uupumus ja moraalisesta rappiosta seuranneet ikävät asiat. Näihin on tarjottu useita lääkkeitä, enkä minäkään väitä tietäväni yhtä kattavaa ratkaisua aikamme haasteisiin. Kuitenkin kun taivutan itseäni katselemaan elämää Hengen valaiseman iankaikkisen Sanan kautta, alan entistä enemmän nähdä jotain. Alan ikään kuin hahmottaaa jonkinlaisia muotoja ympärillämme vyöryvästä sekavan oloisesta todellisuudesta, jossa maailmat ovat törmäyskurssilla.
Väitän, että aikamme humanistinen ajattelu on vääristänyt monella tapaa meidän teologiamme ja kristillisen maailmankuvamme. Jeesuksen itsensä uhraavaa asennetta ei monesti enää pidetä tavoiteltavana eikä ymmärretä esimerkkinä uskovalle. Kuitenkin tuollaisessa epäitsekkäässä elämänasenteessa on aina piilenyt menestyvän ja syvällisen kristillisyyden salaisuus. Nykyään kristittyjen elämä on monesti kuitenkin hätkähdyttävän pinnallista ja maailman arvojen sanelemaa.
En tiedä onko tämä kuvitelmaani vai totuuden aistimista, mutta luulen, että monien kritittyjen henkilökohtainen hartauselämä ja jumalanpalvelus on rappiolla. Henkilökohtaisella hartauselämällä tarkoitan säännöllistä ja päivittäistä itsensä ruokkimista Jumalan sanalla ja itsensä luovuttamista rukouksessa Jumalalle. Henkilökohtaisella jumalanpalveluksella tarkoitan Jumalan palvelemista paikallisseurakunnan kautta omilla lahjoilla. Toki suoritamme tietyssä mielessä jumalanpalvelustamme myös perhe- ja ystäväpiirimme sekä työmme yhteydessä... vai suoritammeko? Vai onko meistä tullut sellaisia kuin israelilaisista profeetta Haggain aikana, jolloin he näkivät tärkeämmäksi omien talojensa paneloinnin kauniiksi kuin raunioina olevan Jumalan huoneen rakentamisen? Enkä nyt puhu tästä pelkästään taloudellisessa valossa, kuten tämä kohta usein nähdään, vaan kaikenlaisena Jumalan huoneen, Jumalan valtakunnan rakentamisena. Siellä missä seurakunnat ovat kasvaneet ja menestyneet, Jumalan palveleminen on perinteisesti nähty hyvin tärkeänä osana uskovan elämään. On pidetty etuoikeutena mahdollisuutta kantaa kortensa kekoon yhteisen mission toteuttamiseksi. Se ei ole ollut taakka ja vastemielinen asia, uhka jaksamiselle kaiken arjen puurtamisen keskellä. Miksi se sitten nykyään niin monista meidänkin maassamme tuntuu siltä? Voisiko olla, että maailman pinnalliset arvot ovat pikkuhiljaa hiipineet meidänkin puseromme alle niin, että olemme ottaneet elämämme sisällöksi kaikenlaisia harrastuksia ja vapaa-ajan virikkeitä siinä määrin, ettei siinä enää ole oikeastaan tilaa Jumalalle ja hänen palvelemiselleen? Sitten saatamme perustella itsellemme kaiken tämän hemmottelun määrää sillä, että näin jaksamme paremmin, kun pidämme runsaasti huolta itsestämme. Ja pitäähän itsestä huolta pitää jotta jaksaa, mutta mitä tuo huolenpito Jumalan ihmisellä ennen kaikkea tulisi olla? Huolehdimmeko joskus enemmän lihamme kuin henkemme hyvinvoinnista?
On houkuttelevaa, mutta liian helppoa ajatella, että kaikella kristiliselle uskolle vieraalla kehityksellä joka ympärillämme vyöryy, ei olisi meihin mitään vaikutusta. Kuitenkin näen monien elävän ikään kuin suuressa tietoisuudessa kaikesta, ylpeinä omasta ymmärryksestä, mutta tosiasiassa vain omien lihan halujensa mukaan eläen. Haluan haastaa nyt jokaista ajattelemaan, "kenelle minä elän"? Raamatun mukaan - jos olemme aitoja kristittyjä - emme ole enää itsemme omia (1.Kor.6:19). Me kuulumme hänelle, joka on ostanut meidät kalliilla verellään. Ymmärrämmekö tämän? Paavali puhuu paljon lihan ja Hengen välisestä jännitteestä, jossa uskova joutuu tässä ajassa elämään. Näistä liha pyrkii saamaan meidät elämään itsellemme, kun taas Henki johdattaa meitä uhraamaan koko elämämme Jumalalle otolliseksi uhriksi. Kumpi sinussa on vahvempi, liha vai Henki, kumpi määrittää sinun arkeasi?
Huoleni kärki kohdistuu myös itseeni ajan lapsena ja pastorina. Voin myöntää taistelevani päivittäin sen kanssa mihin kiinnittää huomiota ja mihin ei, mitä rajata pois ja mitä ottaa lisää, mitä sallia ja mistä erottautua. Aikamme tarjoaa hurjan määrän mielenkiinnon kohteita minunlaiselleni herkästi kiinnostuvalle ja tiedonhaluiselle ihmiselle. Elämä täyttyy helposti ja hermot kiristyy, kun lapset eivät anna keskittyä taas johonkin uuteen puhelinsovellukseen. Joskus huomaan turtuneeni niin maallisten vaikutuksesta, että tarvitsen useiden päivien paaston ennen kuin henkeni alkaa taas herkistyä. Tämä herättää minussa suurta huolta; entä ne ketkä eivät ymmärrä lihan alle tukehtuvan henkensä hätähuutoa?! Entä ne ketkä eivät tiedä kuinka jälleen herkistää ja taivuttaa sydämensä Jumalan hallintavallan alle?! Siksi nyt kirjoitan.
Pastorina löydän itseni joskus tulkitsemasta Raamattua humanistisesta mielestäni käsin. Valitsen sieltä saarnoihini mukavia kohtia jotka eivät loukkaa humanistista kansaa kirkonpenkissä vaan silittelevät myötäkarvaa. Myönnän, että minun on vaikea puhua iankaikkisesta kadotuksesta tulijärvessä tai erottautumisesta yksinkertaiseen elämään maailman vähäosaisten tähden. On tarpeellista puhua Jumalan parantavasta rakkaudesta ja suunnattomasta armosta rikkinäisen sukupolven keskellä. Se on kuitenkin vain puolitotuus. Jumala on edelleen myös jotain mitä humanismi ei ole, jotain mikä ei aina tunnu mukavalta, jotain mikä haastaa eikä vain myötäile ja hyväksy. Jumala ei ole ihmisten muovattavissa. Hän ei yksinkertaisesti taivu pieniin muotteihimme. Hän on liian suuri ja liian pyhä! On oikein pelätä Häntä ja palvella aralla tunnolla (tämänkään kirjoittaminen ei ollut helppoa!) Jumalalla on vielä paljon tehtävää minussa ja taivutan itseäni sitä kohti, vaikka se tulee tarkoittamaan jatkuvaa vastavirtaan uimista ja oman lihan kurittamista. Miten on sinun laitasi?
Keskeisiä ongelmia joita näemme ympärillämme nykyään huolestuttavan paljon, ovat ihmisten ahdistuneisuus, masennus, uupumus ja moraalisesta rappiosta seuranneet ikävät asiat. Näihin on tarjottu useita lääkkeitä, enkä minäkään väitä tietäväni yhtä kattavaa ratkaisua aikamme haasteisiin. Kuitenkin kun taivutan itseäni katselemaan elämää Hengen valaiseman iankaikkisen Sanan kautta, alan entistä enemmän nähdä jotain. Alan ikään kuin hahmottaaa jonkinlaisia muotoja ympärillämme vyöryvästä sekavan oloisesta todellisuudesta, jossa maailmat ovat törmäyskurssilla.
Väitän, että aikamme humanistinen ajattelu on vääristänyt monella tapaa meidän teologiamme ja kristillisen maailmankuvamme. Jeesuksen itsensä uhraavaa asennetta ei monesti enää pidetä tavoiteltavana eikä ymmärretä esimerkkinä uskovalle. Kuitenkin tuollaisessa epäitsekkäässä elämänasenteessa on aina piilenyt menestyvän ja syvällisen kristillisyyden salaisuus. Nykyään kristittyjen elämä on monesti kuitenkin hätkähdyttävän pinnallista ja maailman arvojen sanelemaa.
En tiedä onko tämä kuvitelmaani vai totuuden aistimista, mutta luulen, että monien kritittyjen henkilökohtainen hartauselämä ja jumalanpalvelus on rappiolla. Henkilökohtaisella hartauselämällä tarkoitan säännöllistä ja päivittäistä itsensä ruokkimista Jumalan sanalla ja itsensä luovuttamista rukouksessa Jumalalle. Henkilökohtaisella jumalanpalveluksella tarkoitan Jumalan palvelemista paikallisseurakunnan kautta omilla lahjoilla. Toki suoritamme tietyssä mielessä jumalanpalvelustamme myös perhe- ja ystäväpiirimme sekä työmme yhteydessä... vai suoritammeko? Vai onko meistä tullut sellaisia kuin israelilaisista profeetta Haggain aikana, jolloin he näkivät tärkeämmäksi omien talojensa paneloinnin kauniiksi kuin raunioina olevan Jumalan huoneen rakentamisen? Enkä nyt puhu tästä pelkästään taloudellisessa valossa, kuten tämä kohta usein nähdään, vaan kaikenlaisena Jumalan huoneen, Jumalan valtakunnan rakentamisena. Siellä missä seurakunnat ovat kasvaneet ja menestyneet, Jumalan palveleminen on perinteisesti nähty hyvin tärkeänä osana uskovan elämään. On pidetty etuoikeutena mahdollisuutta kantaa kortensa kekoon yhteisen mission toteuttamiseksi. Se ei ole ollut taakka ja vastemielinen asia, uhka jaksamiselle kaiken arjen puurtamisen keskellä. Miksi se sitten nykyään niin monista meidänkin maassamme tuntuu siltä? Voisiko olla, että maailman pinnalliset arvot ovat pikkuhiljaa hiipineet meidänkin puseromme alle niin, että olemme ottaneet elämämme sisällöksi kaikenlaisia harrastuksia ja vapaa-ajan virikkeitä siinä määrin, ettei siinä enää ole oikeastaan tilaa Jumalalle ja hänen palvelemiselleen? Sitten saatamme perustella itsellemme kaiken tämän hemmottelun määrää sillä, että näin jaksamme paremmin, kun pidämme runsaasti huolta itsestämme. Ja pitäähän itsestä huolta pitää jotta jaksaa, mutta mitä tuo huolenpito Jumalan ihmisellä ennen kaikkea tulisi olla? Huolehdimmeko joskus enemmän lihamme kuin henkemme hyvinvoinnista?
On houkuttelevaa, mutta liian helppoa ajatella, että kaikella kristiliselle uskolle vieraalla kehityksellä joka ympärillämme vyöryy, ei olisi meihin mitään vaikutusta. Kuitenkin näen monien elävän ikään kuin suuressa tietoisuudessa kaikesta, ylpeinä omasta ymmärryksestä, mutta tosiasiassa vain omien lihan halujensa mukaan eläen. Haluan haastaa nyt jokaista ajattelemaan, "kenelle minä elän"? Raamatun mukaan - jos olemme aitoja kristittyjä - emme ole enää itsemme omia (1.Kor.6:19). Me kuulumme hänelle, joka on ostanut meidät kalliilla verellään. Ymmärrämmekö tämän? Paavali puhuu paljon lihan ja Hengen välisestä jännitteestä, jossa uskova joutuu tässä ajassa elämään. Näistä liha pyrkii saamaan meidät elämään itsellemme, kun taas Henki johdattaa meitä uhraamaan koko elämämme Jumalalle otolliseksi uhriksi. Kumpi sinussa on vahvempi, liha vai Henki, kumpi määrittää sinun arkeasi?
Huoleni kärki kohdistuu myös itseeni ajan lapsena ja pastorina. Voin myöntää taistelevani päivittäin sen kanssa mihin kiinnittää huomiota ja mihin ei, mitä rajata pois ja mitä ottaa lisää, mitä sallia ja mistä erottautua. Aikamme tarjoaa hurjan määrän mielenkiinnon kohteita minunlaiselleni herkästi kiinnostuvalle ja tiedonhaluiselle ihmiselle. Elämä täyttyy helposti ja hermot kiristyy, kun lapset eivät anna keskittyä taas johonkin uuteen puhelinsovellukseen. Joskus huomaan turtuneeni niin maallisten vaikutuksesta, että tarvitsen useiden päivien paaston ennen kuin henkeni alkaa taas herkistyä. Tämä herättää minussa suurta huolta; entä ne ketkä eivät ymmärrä lihan alle tukehtuvan henkensä hätähuutoa?! Entä ne ketkä eivät tiedä kuinka jälleen herkistää ja taivuttaa sydämensä Jumalan hallintavallan alle?! Siksi nyt kirjoitan.
Pastorina löydän itseni joskus tulkitsemasta Raamattua humanistisesta mielestäni käsin. Valitsen sieltä saarnoihini mukavia kohtia jotka eivät loukkaa humanistista kansaa kirkonpenkissä vaan silittelevät myötäkarvaa. Myönnän, että minun on vaikea puhua iankaikkisesta kadotuksesta tulijärvessä tai erottautumisesta yksinkertaiseen elämään maailman vähäosaisten tähden. On tarpeellista puhua Jumalan parantavasta rakkaudesta ja suunnattomasta armosta rikkinäisen sukupolven keskellä. Se on kuitenkin vain puolitotuus. Jumala on edelleen myös jotain mitä humanismi ei ole, jotain mikä ei aina tunnu mukavalta, jotain mikä haastaa eikä vain myötäile ja hyväksy. Jumala ei ole ihmisten muovattavissa. Hän ei yksinkertaisesti taivu pieniin muotteihimme. Hän on liian suuri ja liian pyhä! On oikein pelätä Häntä ja palvella aralla tunnolla (tämänkään kirjoittaminen ei ollut helppoa!) Jumalalla on vielä paljon tehtävää minussa ja taivutan itseäni sitä kohti, vaikka se tulee tarkoittamaan jatkuvaa vastavirtaan uimista ja oman lihan kurittamista. Miten on sinun laitasi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)