Luin lomalla ystäväni Ville Pitkäsen uutuuskirjan: "Anokaa niin teille annetaan". Kirjan pääsanoma käy hyvin ilmi sen nimestä ja voin myöntää, ettei se vielä saanut ihan vakuutettua minua teoksen mielenkiintoisuudesta. Anominen aiheena tuntui äkkiseltään kapealta ja aika perusjutulta. Tämän hieman arkisen pinnan alla odotti kuitenkin makeaa mehua. Kaima oli löytänyt alateemoiksi hyvin mielekkäitä ja haastaviakin aiheita joiden kohdalla tiedän, että minulla on tosiaan vielä opittavaa. Voin myöntää, että tämä kirja auttoi minua eteenpäin jopa jollain hengellisen elämäni jumialueella.
Teos pitää sisällään monia helmiä, pienempiä ja suurempia. Pienempiä, mutta kirkkaita helmiä olivat muun muassa kevyemmin sivutut ajatukset Jumalan tahdosta asettaa ennalleen sekä ajatukset riemuvuodesta. Suurempia helmiä olivat johdonmukaiset ja kokonaisvaltaisesti käsitellyt ajatukset uskosta, joka syntyy Jumalan sanasta. Koin kirjan kautta suurta rohkaistumista! Se synnytti minussa valtavaa halua tankata itseni täyteen sanaa, joka synnyttää uskoa! Tämän takia haluan myös suositella teosta kaikille ketkä kaipaavat potkua uskonelämäänsä ja vielä aivan erityisesti niille ketkä ovat jollain tavalla joskus traumatisoituneet uskon alueiden opetuksesta. Tämä kirja on tasapainottavaa lääkettä noihin haavoihin.
