tiistai 11. helmikuuta 2014

HENGELLISTEN ILMIÖIDEN ARVIOINTI, OSA 4

Millä mielellä tulkitset Raamattua?

Kaikista tärkeimpänä hengellisten ilmiöiden arvioinnissa pidän avaramielistä ja rehellistä, johdonmukaista, kiihkotonta ja Jumalan Hengen inspiroimaa Raamatun tulkintaa.

1. Avaramielisyys ja rehellisyys tässä yhteydessä tarkoittaa sen tunnustamista, että aiempi kantani, niin rakas ja turvallinen kuin se onkin, ei välttämättä ole oikea. Minäkin voin erehtyä, eikä tässä pelissä ole ehkä tarkoituskaan laatia tarkkaa oppia siitä kuinka Jumala voi toimia. Suhde taisi olla se pääasia.

2. Ja johdonmukaista Raamatun tulkinnan tulisi olla siksi, että se oli Jumala joka loi logiikan. Toisilla ihmisillä tämä tajunnan osa-alue on terävämpi kuin toisilla. On siis hyvä keskustella ja tutustua toisten perusteltuihin mielipiteisiin. On riemullista löytää syy-seuraussuhteita eikä se todellakaan murenna Jumalan maailmoja! Se murentaa vain sen mikä on ihmisestä ja se saakin murentua. Looginen ajattelu on paha vihollinen myös uskonnollisen hengen luomille uskonkappaleille ja fraaseille. Monet niistä ovat syntyneet vahvojen johtajien kevyiden heittojen tuloksena, eivätkä välttämättä kestä tarkemman tutkistelun edessä. 

3. Kiihko taas saa aikaan harkinnan ja maltin maahan polkemista. Tunteen vallassa vaahdotessa huomaamme monesti vain sen minkä haluamme. Korotamme ääntämme, ettemme kuulisi toisen ääntä. Näin taisi käydä niin Jeesuksen kuin Stefanoksenkin lynkkaamisen yhteydessä. Monet ovat esimerkiksi hengellisiin ilmiöihin liittyen julistaneet voimakkaalla tunteen palolla, että "enkeleillä ei ole Raamatun mukaan mitään tekemistä parantumisen kanssa!" Kuitenkin Raamatussa on kertomus, jossa enkeli tuli kuohuttamaan veden ja sinne ensin menevä parantui aina. Hengellistämme helposti omat tunteemme ja julistamme lopunaikojen eksytystä milloin mihinkin suuntaan. Eikä ole tainnut ilmestyä vielä sellaista herätystä, mitä toiset eivät olisi tuominneet eksytykseksi.

4. Sokerina pohjalla on kaikista tärkein, Jumalan apu. Langenneen ihmisen mieli ei ota luonnollisesti vastaan sitä mikä Jumalan on (1.Kor.2:14). Tästä syystä on hyvä rukoilla Raamatun ääressä, että Henki joka on inspiroinut Pyhät Kirjoitukset, inspiroisi myös minun mieleni ja sydämeni ymmärtämään mitä Raamattuun on kirjoitettu. Tämä on nöyrtymistä Jumalan käden alle ja otollista Jumalalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti