MULLAN ALLA, LANTAA PÄÄLLÄ - KUOLEMISEN DYNAMIIKKAA

"Jos ei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se ei voi kantaa hedelmää." Myös hengellisessä ulottuvuudessa on lainalaisuutensa ja niillä tuntuu monesti olevan varjokuvansa meidän nähtävässä maailmassamme. Kuolemisen laki lienee kipeimpiä näistä. Nisunjyvä haudataan yksin pimeään ja se saa päällensä multaa ja lantaa. Ja tässäkin Mestarimme kulki edeltä, raivasi tien, kuoli tuhat pientä kuolemaa... ja yhden suurimman.

Yksi mieleni autuaista paradokseista on kuoleman ja elämän äärimmäisen vakava, mutta joskus lähes leikkisänä näyttäytyvä suhde. Nuo kaksi ovat nimittäin veriviholliset, ne ovat yö ja päivä. Ne eivät voi sekoittua, pois se! Ne pysyttelevät äärissään mahdollisimman kaukana toisistaan, kuitenkin ne ovat seinänaapurukset. Ne elävät lähes symbioosin kaltaisessa riippuvaisuussuhteessa eikä niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Pienessä taistelussa sitä kokee pienen kuoleman. Toivottavasti kokee! Jos ei koe, jää kuollut elämään eikä elämä saa sijaa. Kristus eli tuskan painolastin alla viimeiset vuotensa, samalla kokien suurta elämän vapautumista kauttaan. Oli tuhansia pieniä kuolemia. Samanlaisten ihmeiden välikappaleina olleet ovat monesti kuvaneet elämäänsä sillä tavalla. Tuhansia kuolemia sanoivat kuolleensa mm. Kathryn Kuhlman ja Niilo Yli-Vainio.

"Minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa", totesi Johannes Kastaja aikoinaan, Jeesukseen viitaten. Kuoleminen tässä mielessä on luopumista vanhasta minästä, sen kuolemista. Se ei tarkoita kuitenkaan persoonan menettämistä, se tarkoittaa sen löytymistä uudesta luomuksesta rikkaampana ja kirkkaampana kuin koskaan aiemmin.

Suurimman kuoleman kuoli Mestari ristillä. Kaikkinensa se oli kipein, traagisin ja epäoikeudenmukaisin kuolema ikinä. Se oli kuitenkin myös ihanin asia ikinä, suurin koskaan saatu voitto maailman historiassa! Kiitos Jumalalle, elämä on siis minulle Kristus ja kuolema voitto.

USKOVIA EI TEMMATA YLÖS, BENTLEY PITÄISI HEITTÄÄ ULOS JA PAIKALLISEURAKUNTA AJAA ALAS - ALKUSYKSYN OPILLISTA KUOHUNTAA

Seurakuntatyön kauden kiireisin startti alkaa pikkuhiljaa taittua hieman vakaampaa arkea kohden ja ehdin taas harkita blogin päivittämistä, tosin vapaapäivänä, mutta tätä teen lähinnä harrastuksekseni. Sivusilmällä olen seuraillut mm. facebookissa käytyjä ajoittain kiivaitakin keskusteluja erilaisista ajankohtaisista kristillisyyteen liittyvistä asioista ja yrittänyt olla provosoitumatta. Aina en ole siinä onnistunut. Hengelliset muskelimiehet ovat ottaneet tänä syksynä melko paljon mittaa toisistaan. Tässä lyhyt mielipiteeni muutamasta väännöstä.

Helluntaikentässä aina Ristin Voittoa myöten on kajottu erääseen meillä lähes kanonisoituun opinkohtaan, kuitenkin yllättävän laimein seurauksin. Pastori Esa Hyvönen (kuvassa) nimittäin on julkisesti kyseenalaistanut varsin yleisen uskomuksemme uskovien ylöstempaamisesta Karitsan hääaterialle ennen Vihan aikaa tai sen puolivälissä. Julkinen kuohunta on ehkä jäänyt varsin laimeaksi Hyvösen omaaman oppineen maineen tähden, onhan hän meidän eettisopillisen toimikuntammekin näkyvimpiä jäseniä. Hänellä on siis syynsä, argumenttinsa. Koska olen seurannut keskustelua vain sivusilmällä - tai korvalla - en ole huomannut kuin oppi-isämme Juhani Kuosmasen lähteneen urhoollisesti Hyvöstä vastaan opin sapeli oikeassa kädessään. Ja se oli ihan hyvä. Minulle hän onnistui näyttämään joitain Hyvösen sokeita kohtia tai mahdollisia heikkouksia. Nämä kaksi ovat taistelleet reilusti, mutta taisteluun on osallistunut muitakin, mm Leo Meller, mutta näitä kohtauksia en ole nähnyt. Käsitykseni mukaan se oli kuitenkin astetta verisempää meininkiä, kun pelisäännöistä ei kai muistettu sopia. Jäin häilyvään kantaan ylöstempausopista, mutta onneksi nyt ei ole kyse mistään pelastukseen liittyvästä asiasta, ns. ydinasiasta, vaikka joku niin väittäisikin. Pääasia että Jeesus tulee takaisin ja todennäköisesti pian, siitä olemme joukoissamme yhä samoilla linjoilla. Ja mitä tulee siihen pelkoon että uskovat olisivat täällä vielä vihan aikana, niin tiedoksi, että hyvin monet uskovat elävät tälläkin hetkellä todeksi vihan aikoja maan päällä ja antavat henkensä uskonsa tähden.

Todd Bentley (kuvassa) muistetaan 2008 tapahtuneesta, mielipiteitä rajusti jakaneesta Lakelandin "vuodatuksesta". Isoin opillinen haloo nousi Toddin tavallista vahvemmasta enkelien toiminnan esillä pitämisestä. Se oli kieltämättä jotain mihin nykykristillisyydessä ei olla totuttu. Toisaalta uskoakseni puhumme enkeleistä nykyään paljon vähemmän kuin heistä on puhuttu Raamatun aikoihin. Bentley lankesi enkelialueella lopulta New Age piireistäkin tutun Emma -nimisen enkelin harhautukseen ja myönsi sen itsekin. Useilla meillä jäi leijumaan ilmaan kysymys siitä, minkä joukon enkeleitä ne kaikki muut sitten olivat. Lakelandin tapahtumat saivat surullisen lopun Bentleyn aloitettua suhteen sihteerinsä kanssa ja eroten vaimostaan. No nyt, neljä vuotta myöhemmin Todd on kiertueella eikä häntä päästetty ollenkaan Ison Britannian saarille. Skandiaviassa hän kuitenkin kiersi pitämässä tilaisuuksia, tulipa Suomeenkin. Ja tästähän nousi häly. Hyvönen ehdotti Bentleyn harhaoppiseksi julistamista, Pasi Turunenkin ilmeisesti varoitteli miehestä. Monet puolustivat Toddia raivokkaasti, osaltaan aiheellisestikin, pyrkien antamaan miehelle mahdollisuuden. Voisiko olla että hän olisi tehnyt elämässään todellista parannusta ja olisi taas Jumalan käytössä? Näin haluaisin uskoa ja koska en ole ollut mukana yhdessäkään hänen tilaisuudessaan, en uskalla lähteä hutkimaan. Pidän kuitenkin hyvänä sitä että asioista ollaan keskusteltu avoimesti, jopa ihmisten nimiä käyttäen vaikka se on joidenkin mielestä väärin. Kyllä Paavalikin varoitti nimeltä joistain henkilöistä.

No sitten vielä se paikalliseurakuntien alasajo. Tämä villitys on ollut silmissäni nosteessa erityisesti viimeisen vuoden aikana muutaman innokkaan toimesta. Taustalla on epäilemättä osin ymmärrettävä turhauma kristillisten suuntausten kirjosta. Perimmäisenä toiminta-ajatuksena on siis se että kaikki eri suuntausten paikallisseurakunnat ja kirkot pitää ajaa alas ja jokaisen kaupungin yhteisen, uudestisyntyneistä uskovista koostuvan seurakunnan tulisi yhdistyä ja kokoontua kodeissa vapaasti, ilman että toimintaa erityisemmin järjestettäisiin, saati sitten virallistettaisiin. Ehkä innokkain asian ajaja on itsensä mukaan tämän asian apostoliksi kutsuttu Mauri Riiho, joka pyrkii verkostoitumaan sosiaalisessa mediassa ja sitä kautta levittämään oppiaan. Hän on epäilemättä siinä jossain määrin onnistunutkin. Mielestäni Maurin oppi on kuitenkin aivan turhan yksioikoinen ja jyrkkä vaikka siinä on hyvääkin. Se on hyvä ajatus, että seurakuntien ei tule kilpailla keskenään vaan tehdä työtä yhdessä, rakentaa yhdessä Jumalan valtakuntaa paikkakunnalleen. Aikoinaan olemme erityisesti meidänkin liikkeemme taholta toimineet tässä karkeasti väärin ja ehkä teemme sitä jossain vielä nykyäänkin. Oma kokemukseni on kuitenkin se että yhteistyö on nykyään hyvää ja hedelmällistä monilla alueilla, ainakin Kotkassa. Viikon sisällä olemme pitäneet yhteisen nuortenillan Vapaakirkon kanssa ja palaveeranneet eri seurakuntien nuorisotyöntoimijoiden kanssa. Meillä on ollut viisi eri yhteisöjen kristittyjen yhteistä aamurukouskokousta. Pyhän Hengen illassamme tällä viikolla oli palvelemassa enimmäkseen luterilaisen kirkon väestä koostuva Healing Roomin porukka. Ja eilen yhteistä toimintaa suunnitteli kaikista alueen seurakuntien vastuullisista koostuva neuvottelukunta. Eniten minua sapettaa kuitenkin Maurin väite ettei Kristus ole läsnä nykyisenlaisissa paikallisseurakunnissa. Joka viikko saan kokea ajoittain hyvinkin vahvaa Pyhän Hengen läsnäoloa seurakunnassamme, saan kokea Pyhän Hengen olevan läsnä sanassa ja yhteydessä, lisäksi saamme kuulla tasaiseen tahtiin Jumalan parantaneen ihmisiä heidän sairauksistaan, kun heidän puolestaan on rukoiltu.

Miksi halusin kirjoittaa tämän tekstin? Vuosia sitten, tuoreena uskovana jouduin isompaan opilliseen pyöritykseen ja kriiseihin kuin mitä olisin mielestäni kestänyt. Välillä koin masentuvani näiden vastakkainasettelujen alla. Jossain oli herätystä ja toisten mielestä se oli eksytystä. Toiset kehuivat ja ylistivät sitä ja toiset varoittelivat siitä. Nuori uskova ei todellakaan tiennyt mihin uskoa. Olinko eksyksissä vai herätyksessä, olinko ehkä uskossa enää ollenkaan? Sain vihdoin avun viisaalta sukulaismieheltä, Raamatun opettajalta ja vanhimmalta. Hän totesi avautuessani hänelle, "ettei kaikki ole niin mustavalkoista". Toisin sanoen, asioissa on usein monta puolta, mutta ihmiset tykkäävät itsekkäistä motiiveistaan ajaa mutkia suoriksi. Nuo sanat helpottivat ja toivat minulle rauhan. Tajusin, ettei minun tarvinnut tietää kaikkea eikä minun kannattanut takertua liiaksi mihinkään oppiin, liikkeeseen tai henkilöön. Ne eivät voi menestyä elämäni perustana. Vielä tänäänkin haluan tuntea Kristuksen, tuntea Hänet lähemmin ja antaa maailman pauhata pauhaamistaan. Hänet haluan pitää elämäni perustana, vain Hän voi sen tehtävän täyttää. Ydinopit on tärkeitä, mutta liian pitkälle menevä oppipainotus alkaa survoa tietämättään Jumalaa laatikkoon. Ja sinne Hän ei mahdu.

PYHITYS

Haluan löytää itseni sinusta Herra.

Haluan asettaa sydämeni täysin sinuun Kristus.

Haluan asettaa mieleni täysin sinuun Kristus.

Haluan asettaa ruumiini; silmäni, suuni, käteni ja jalkani, täysin sinuun Kristus.

Teen suurimmaksi tavoitteekseni asettaa itseni täysin sinuun Herra.