"Jos ei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, se ei voi kantaa hedelmää." Myös hengellisessä ulottuvuudessa on lainalaisuutensa ja niillä tuntuu monesti olevan varjokuvansa meidän nähtävässä maailmassamme. Kuolemisen laki lienee kipeimpiä näistä. Nisunjyvä haudataan yksin pimeään ja se saa päällensä multaa ja lantaa. Ja tässäkin Mestarimme kulki edeltä, raivasi tien, kuoli tuhat pientä kuolemaa... ja yhden suurimman.
Yksi mieleni autuaista paradokseista on kuoleman ja elämän äärimmäisen vakava, mutta joskus lähes leikkisänä näyttäytyvä suhde. Nuo kaksi ovat nimittäin veriviholliset, ne ovat yö ja päivä. Ne eivät voi sekoittua, pois se! Ne pysyttelevät äärissään mahdollisimman kaukana toisistaan, kuitenkin ne ovat seinänaapurukset. Ne elävät lähes symbioosin kaltaisessa riippuvaisuussuhteessa eikä niillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Pienessä taistelussa sitä kokee pienen kuoleman. Toivottavasti kokee! Jos ei koe, jää kuollut elämään eikä elämä saa sijaa. Kristus eli tuskan painolastin alla viimeiset vuotensa, samalla kokien suurta elämän vapautumista kauttaan. Oli tuhansia pieniä kuolemia. Samanlaisten ihmeiden välikappaleina olleet ovat monesti kuvaneet elämäänsä sillä tavalla. Tuhansia kuolemia sanoivat kuolleensa mm. Kathryn Kuhlman ja Niilo Yli-Vainio.
"Minun tulee vähetä ja Hänen kasvaa", totesi Johannes Kastaja aikoinaan, Jeesukseen viitaten. Kuoleminen tässä mielessä on luopumista vanhasta minästä, sen kuolemista. Se ei tarkoita kuitenkaan persoonan menettämistä, se tarkoittaa sen löytymistä uudesta luomuksesta rikkaampana ja kirkkaampana kuin koskaan aiemmin.
Suurimman kuoleman kuoli Mestari ristillä. Kaikkinensa se oli kipein, traagisin ja epäoikeudenmukaisin kuolema ikinä. Se oli kuitenkin myös ihanin asia ikinä, suurin koskaan saatu voitto maailman historiassa! Kiitos Jumalalle, elämä on siis minulle Kristus ja kuolema voitto.
dänks ville,kiva kuulla! :D
VastaaPoista