(Kirjoitus julkaistu hieman lyhennettynä myös kaupunkilehti Ankkurissa Ikkuna Elämään palstalla keskiviikkona 22.8.)
Tarina kertoo miehestä joka eli elämänsä rähjäisessä
mökissä ja kulki kuluneissa vaatteissa. Hänen kuolemansa jälkeen hänen patjansa
alta löydettiin kuitenkin huomattava määrä rahaa.
Oletan että useimmilla suomalaisilla on Raamattu jossain
hyllyssään tai muualla. Kuitenkin saattaa olla myös niin että sitä arvostetaan
ja näin ollen myös luetaan kokoajan vähemmän ja vähemmän. Voi olla jopa niin
että välillä me noudatamme kaikkia muita neuvoja elämämme parantamiseksi,
paitsi Luojamme neuvoja mitkä odottavat kirjahyllyissämme. Itse olen viimeaikoina saanut kokea ikään
kuin uutta heräämistä jälleen siihen todellisuuteen, että Raamattu on aivan
erityinen ja ajankohtainen lahja Jumalalta minulle. Monet pitävät tätä vanhaa
kirjaa vanhentuneena, mutta niin kuin joku on sanonut: ”Se on ajankohtaisempi kuin huomisen hesari”, tai miksei vaikka kymäri. Elämän leivässä ei ole viimeistä
käyttöpäivää, se on tuoretta joka päivä ja saa nimensä mukaisesti aikaan elämää
meissä.
Kristittynä tämä on minun vastaukseni ydin, kun minulta
kysellään lääkkeitä nykyään vaikuttaviin kriiseihin yksilöiden ja kansojen
tilanteissa. Raamatussa on hyvää vaikuttava, eheyttävä ja uudistava voima
jokaiselle yksilölle, kaupungille ja kansakunnalle. Otetaan siis ne Pyhät
Kirjoitukset sieltä kirjahyllyistä ja älypuhelimista uuteen käyttöön ja
annetaan Jumalan sanan noudattamisen täyttää elämämme siunauksillaan!
Talvisodan aikana jokaiseen Uuteen testamenttiin
liitettiin seuraava presidentti Kyösti Kallion teksti joka puhuu vielä
tänäänkin:
”Kehotan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata,
lukemaan tätä kirjaa. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingossa ja
vainossa, että rauhan päivinä ammentaneet Raamatusta elämää, voimaa ja lohtua.
Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudesti luovaa voimaa.
Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset. Vanhurskaus kansan
korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti